lauantai 15. elokuuta 2009

Kesäretkellä

Kauhavan Kangas-Aitan Käsityöklubin kesäretki suuntautui tänä vuonna Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin eli Vaasaan :)
Matkalle meitä lähti 18 klubilaista, Kangas-Aitan edessä kokoonnuttiin ja siitä nousimme Kangas-Aitan meille sponsoroimaan pikkubussiin ja suuntasimme kohti Vaasaa.
.
Ensin tutustuimme Käsityön talo Loftet iin, jossa meillä oli opas kertomassa talon historiaa ja näyttämässä paikkoja.
Loftetin yhteydessä oli myös ruokaravintola ja saimme nauttia lounaamme hienossa Konsulinnan kahvihuoneessa. Oi niitä tapetteja ja kattomaalauksia, kertakaikkiaan upeat tilat!
Tellu-Tellervo ja minä nautimme ruokamme konsulinnan posliinikaapin edessä, tunnelma oli kuin menneeltä vuosisadalta-ihana :)



Vatsat täysinä suuntasimme retkemme kohti sitä kaikkein odotetuinta retkikohdettamme eli Strömsö ä =)





Oppaana meillä oli tv.stä tuttu"Strömsöm Elisabeth :)



Kiireettömästi hän esitteli meille Strömsöä sekä sisältä ja että ulkoa. Kertoi kuvauksista, ideoista, niiden suunnittelusta ja toteutuksista, omista kuvauskokemuksistaan ja tulevista ohjelma aiheista... oli onni että saimme hänet oppaaksemme, niin monipuolisesti hän osasi ohjeman teosta meille kertoa-päästipä hän meidät kurkistamaan henkilökunnan maskeeraushuoneeseenkin, meiltä ei tainnut siis mitään jäädä näkemättä :)









Leeltä oli juuri loppunut kuvaukset ja hänellä oli aikaa meillekin. Hän selitti meille työstään, mistä ideat kumpuaa ja kuinka hän niitä toteuttaa..paljastipa hän meille jo vähän tulevienkin ohjelmien aiheita ja tekemisiään :)
Muutama kuva Leen töistä..






Kaikissa kuvauksissa käytettävissä huoneissa oli valtavasti piuhoja ja valoja ja kuvausvehkeitä ja kaikkea sellaista mitä me ei kotisohvaltamme nähdä..


ja yhdestä huoneesta sitten löytyikin valtaisa "tv-pöytä... ja mies jolla tuntui olevan kaikki piuhat käsissään :D
.
vielä muutamia otoksia ulkoa..









Strömsö oli (piuhoineen kaikkineen) juuri niin ihana paikka kuin se ohjelmaa tv.stä katsoessa näyttäkin :)
-

Seuraavaksi suuntasimme Pohjanmaan museoon.
Minä en ole mielestäni ikinä ollut mikään "museoihminen mutta nyt kyllä mieli muuttui! Vaasan museo oli todella näkemisen arvoinen. Kaikki oli laitettu niin hienosti esille, mieleen tulee nyt vaikka yksi verstas joka oli sen näköinen kuin sieltä olisi juuri puuseppä poistunut töidensä keskeltä tauolle; lastuja lattialla, työkalut jätettynä keskeneräisen työn ääreen..tai nuoren naisen huone joka oli ihan asutun näköinen nukkekoteineen kaikkineen..siellä oli esillä naisen historiaa, monelta eri aikakaudelta, hienoja valkoisia morsiuspukuja-yksi mustakin jostain 1800 luvulta..yksi ihastuttava lehmäkin siellä oli (vai olisko ollut vasikka) siellä se seisoi yhdessä huoneessa emäntänsä kanssa ja ammui, siellä tuli oikein kaiuttimista siis äänikin :D ja oli kai siellä muutama kanakin..hyvin eläväisen oloinen näyttely ja ihan hirmuisesti siellä olis ollut vieläkin nähtävää kun aikaa olis vaan ollut enemmän..täytynee poiketa toistekin :)
Museossa en nähnyt missään kieltoa valokuvauksesta ja siksi muutaman sielläkin otin, vaan on jotenkin sellainen olo että saakohan museoista otettuja kuvia näyttää?! Parempi kun en niitä näkösälle laita, mutta kannattaa oikeesti käydä paikan päällä kun sattuu näille nurkille ;)
-
Museon jälkeen matkamme päättyi Vaasan Plantageniin, jossa oli paljon nähtävää sielläkin; kauniita sisä- ja ulko kukkia, puita ja pensaita, ruukkuja, puutarhakoristeita ym.ym.
Itselleni ostin Plantagenista pari kukkaa, Nukkumatin ja parvekkeen pöydälle tällaisen hauskan ja kauniin mehikasvi asetelman :)
-
Päivä oli aivan mahtava, ilma oli ihana ja seurakin parasta mahdollista joten voiko sitä retkipäivältään enempää toivoa...no, muutaman tunnin olisin päivälle suonut enempi mittaa sillä aikahan menee aina liian nopeaan silloin kun on mukavaa =)
Kiitokset Kauhavan Kangas-Aitalle matkamme sponsoroinnista, Kiitos klubiemännälle matkan järjestelyistä ja Kiitokset kaikille ihanille matkaseuralaisillekin; meillä kun oli niin tosi onnistunut retkipäivä =)
---
Retkestä saattaa löytyä juttua myös ainakin näistä blogeista;

torstai 6. elokuuta 2009

virkkausta ja käpyilyä

Käpyily onkin yllättävän mukavaa hommaa=) Vähä väliä pitää napata sukkulat käsiin ja kokeilla solmeilla mitä ihmeellisimpiä kaaria, suuntaan ja toiseenkin,,sellaisesta harjoittelusta syntyy melkoinen kaaos -niin kuin kuvasta näkyy :D



Yhden kukkasen solmeilin Novitan Silver-langalla, sekaan ujutin pieniä kirkkaita helmiä ja siitä syntyi kevyt "hopeinen kaulakoru,, toimii ainakin sisätiloissa ja tuulettomalla säällä ehkä pihallakin, mutta muutoin tällainen lankakoru on niin kevyt, ettei taida kaulalla kovin hyvässä asennossa pysyä jos pikkuisenkin tuulenvire siihen osuu, mutta kaikkea pitää kokeilla ;)




--------
Kesävirkkauksena tein itselleni puuvillalangasta liivin. Virkkauksen mallikuvion nappasin Novitasta..Täsmälleen sama kuvio löytyy ainakin lehdistä;
Novita Kesä 2007 malli 44 Novita Bambu ja
Novita Kesä 2008 malli 16 Novita Bambu-langalle sekin.
Molemmissa ohjeissa toistettiin kolmea mallikertaa, minä toistin tässä niistä vain kahta ekaa, koska lankani oli niin paljon paksumpaa kuin ohjeen bambu,,aattelin että liivistä olis tullut aivan liian raskaan näköinen isommalla kuviolla. Muutoin tein liivin mutu-tuntumalla, välillä tehden, välillä päälle kokeillen ja ihan hyvän kokoinenhan tuosta tuli :)
Mitään kiinnitystä en laittanut, mutta ehkä tuohon voisi vaikka muutaman napin ommellakin..



Lankana Red Heart Eco-Cotton (75 % kierrätetty puuvilla, 25 % akryyli)
Kulutus 222 grammaa, koukulla 4



Tykästyin tähän kuvioon, ensin virkattiin alhaalta ylöspäin ja sitten ylhäältä alaspäin niin keskelle tulee hauska ympyräkuvio.



Tätä kuviota voisi muulloinkin käyttää, oli meinaan niin helppo virkata :)

torstai 30. heinäkuuta 2009

uusia juttuja

Pian on viikko taas vierähtänyt, Kauhavan reissussa nähtyjä uutuuksia on harjoiteltu eli olen opetellut käpypitsin tekoa ja viimein sen teossa peräti onnistunutkin :)



Tähän sain liitettyä jo helmiäkin, hauskaa joskin kovin hidasta hommaa :)



Googlesta löytyy aika paljon kuvia pitseistä hakusanoilla, käpypitsi, sukkulapitsi, frivolitee, tatting... Hyvä ohje käpyilyyn löytyy Jens Tat-ra Sutra sivulta, Ohje on enkuksi, mutta kuvat on selkeät ja niiden avulla minäkin tämän homman opettelin :)
-----------
Kauhavan Kangas-Aitan hauska neulatyyny myös valmistui, ei kovin sievä tämä minun tekeleeni, mutta kaksivärisenä tein, että olis helpompi itsellekin muistella miten tämä oikein on tehty..



Aika iso neulatyyny tuli, halkaisija on peräti 16 cm, olisko ollut lankana Novitan Suvia tai jotain, paksua puuvillalankaa kuitenkin :)



Tytär on viikon lomaillut kotosalla ja olimme Tikkuajien neuletapaamisessakin sitten yhdessä. Tyttönen nappasi kuvan missä Heleena antaa mulle ohjeita Kaarakan hienon lehtihuivin kokoamisessa...ohjeesta kun oli jäänyt kokoamisosio kokonaan pois ja huiviin täytyy laittaa helmiäkin..Heleenan neuvojen avulla siis minunkin lehtihuivini viimein valmistui :)



Lehtihuivi, ohje Kaarakka. Lankana Alpakka 165 g. Huivilla pituutta n. 180 cm
Huivi virkataan puolipylväillä 3 koukulla.


lauantai 25. heinäkuuta 2009

Terveisiä Kauhavalta

Tänään on ollut mukava neuletapaamispäivä Kauhavalla.



Kokoonnumme kerran kuussa Kauhavan Kangas-Aitassa ja meitä on siellä aina runsas kahvipöytä odottamassa :)



Taas oli paljon ihania töitä esillä, kuten tämä Mairen tekemä käpypitsi-liina. Ihan uskomattoman upea! Tuo taito olis kiva oppia.



Puikkovirkattuja pieniä kolmioliinoja..



hauskoja pannunalusia ontelokuteesta tehtyinä..



tooosi pitkävartiset kämmekkäät..



monenlaista värikästä raitaa..



virkattu sputnik...



ja ihan hirmuisen söpöjä virkattuja neulatyynyjä :)



Joka kerran Kauhavalta tuntuu löytyvän jotain uutta ja ihanaa..osaan näistä löytyy jo ohjeetkin Kangas-Aitan sivulta.
Intsun kanssa naurettiin että tottapa me nämä kaikki teemme ja jo ensi viikolla sitten blogeissa esitellään :D
No joo, ehkäpä me vähän liikoja itsestämme kuvittelimme :D


Itselleni ostin käpypitsi-laitteen, onko se sitten nimeltään käpy, haaveena on josko pikkuisen oppisi tuota käpypitsiä tekemään ja mukaan lähti myös peräti 600 g Esiton virkkauslankaa :)
Kiitokset taas mukavasta päivästä kaikille paikalla olleille ja oikein hyvää viikonloppun jatkoa kaikille muillekin :)

perjantai 24. heinäkuuta 2009

ihana kesä jatkuu

Olen nauttinut lämpöisistä ja vähän viileämmistäkin päivistä ihan täysillä. Parvekkeella olen virkannut, kutonut ja tuftannutkin. Esittelen nyt sen tuftauksen.
Tykkään tuftata niin etten aloittaessa yhtään tiedä mitä edes tuftaan, aloitan vaan ja katson mitä siitä syntyy..Nyt syntyi ryijy jonka koko tausta on vaalea ja kun kesä on niin kukkanenkin siihen sitten tuli. Kukassa on neljää eri punaista ja varsissa/lehdissäkin kolmea eri vihreää. Ryijyn koko on n. 40*50 cm



Tuftauskankaat on aika kalliita ostaa ja en edes tiedä saako niitä ostettua muuta kuin Kaarakasta.. Heleenan kanssa me mietittiin vaihtoehtoisia kankaita tuftaukseen ja Heleena löysikin jotain verhokangasta vintiltään ja toi minulle sitä kokeiltavaksi. Verhokangas toimi ihan mainiosti tuftauspohjana, oliko se jotain palttinakudosta vai muistanko Heleena oikein ? minä kun en noista kankaista oikein mitään ymmärrä :) Kuitenkin, se kangas oli niin "löysä kudoksista että langat väistyivät hyvin tuftausneulan lävistyksessä.
Ainut mikä vähän jäi arveluttamaan oli liimausvaihe, jouduin liimaamaan tuftauksen kolmeen kertaan ennenkuin langat tarttuivat niin kiinni etteivät vedettäessä irronneet! En sitten tiedä oliko syy liimassa, niin epäilen. Ostin nimittäin maitoliimaa Prismasta ja se vaikutti heti alkuun ihan hirveän löysältä, ihan erilaiselta kuin mitä Kaarakan paksumpi maitoliima..täytynee vielä tehdä kokeilu että tuftaa pienen osan, liimaan sen puoliksi kaarakan maitoliimalla ja toisen puolen prisman maitoliimalla, siten kai se selviää :)
-------
Kesä on siis minusta sitä vuoden parasta aikaa ja isännälle aina sanonkin että mä oon syntynyt ihan väärään paikkaan kun mieluummin asuisin paikassa missä olis aina kesä! Hmm..siihen isäntä tuumas jotta mieti nyt vähän, ethän sä meinaa pysyä hengissä näiden suomen ötököidenkään kanssa, aatteleppa millaisia myrkkykäärmeitä ja muita otuksia siellä lämpöisissä maissa elää!
Aivan totta, minä oon niin allerginen kaikelle että vähintään kerran kesässä saan käydä lääkärissä hakemassa kortisonia näiden suomalaistenkin hyönteisten pistojen takia..niin nytkin..parvekkeella tuftatessani lensi jalkaani pienen pieni koppakuoriainen, mikä lie,mutta kyllä se purasi ja kipeästi! Ja se jälki kipu ja kutitus jakirvely mikä siitä aiheutui, voi mahoton!
Kuvasin säären, tässä ötökän puraisusta on kulunut jo neljä päivää ja jalka näyttää edelleen tältä..



Tulehtunein alue on n 4*5 cm ja koko säärilihas on ollut kipeä..sain kuvattua aiheuttajankin, se on jonkinmoinen koppakuoriainen,pituus n puoli senttiä,, kuva ei ole hirveän hyvä koska ötökkä on siinä jo kärpäslätkällä nirhattuna :D


Mikä ötökkä? Takaruumis punertavan ruskea, muutoin musta ja muuhun kokoonsa nähden sillä on toosi pitkät sarvet.
--------
Sitten lopuksi pitää vielä esitellä muutama ihanuus!
Malli oli Pariisissa ja toi minulle yllärinä tällaisen hienon Pariisilaislehmän, Se on jääkaappimagneetti ja se on aika tyylikkäästi eiffel-torniin somistautuneena :)
Hauska sattuma, että veljeni toi minulle viime reissullaan samanlaisen eiffel-torni lehmän, sillä vaan on kuusi "lasta selässään ja ne "lapset on sellasia pieniä cocktailtikkuja :)
-------
Ystäväni Pirjo taas lomaili Liettuassa ja toi tullessaan tällaisen lehmäpussin, jossa oli sisällä makoisia Lehmakomm-kermakarkkeja :)



Sitten vielä nämä viimeiset, oikein makeat, taas on Vekin taidolla tekemiä koruja..nämä karkit ne ei syömällä kulu :D


keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Ilon päivän pikainen postaus

Tästä päivästä tuliki oikein ilon päivä, tulin juuri sairaalasta!
Koepalan perusteella rinnassani oleva kasvain osottautui joksikin sidekudoskasvaimeksi, ei siis syöpää! Luoja miten helpotti! Olin vastaanotolla heti yhtä hymyä kun lääkäri kertoi tuloksen, se sanoi että kasvainta seurataan..minä keskeyttämään että "se ei siis ole mitään vaarallista, ei syöpää!?!" johon lääkäri tuhahti että "Vaarallista ja vaarallista, näillä kasvaimilla on kuule taipumusta muuttua syöväksi, siksi pitää seurata sen kasvua.. nyt sitä on turha leikata ja vaikka naiselta leikattaisiin molemmat rinnat kokonaan pois niin kyllä se nainen voi silti saada joskus rintasyövän!" Siis mitä pirua se selittää, nyt ei oo syöpää ja se riittää mulle tällä erää kiitos, pitääkö sitä nyt vartavasiten pelotella jollain mitä vielä ei oo..kylloli lääkäriksi aika omituinen tapaus!!!
No mulle ei selvinnyt tuolla reissulla hetikään kaikki yksityiskohdat mutta en niitä kyllä kummemmin kysellytkään, vastaukset kun oli tuota samaa luokkaa joka kysymykseen-taisi olla jo kovasti loman tarpeessa tai sitten se tyyppi on ihan väärällä alalla.. minulle pääasia oli, että nyt on ok ja jollei olossa muutoksia tapahdu niin isommat tutkimukset kasvaimen tiimoilta tehdään kuulemma taas kahden vuoden kuluttua.
Kyllä helpotti, kahden ja puolen kuukauden piinaava jännitys 0n ohi!
Onpa ihanaa kun on vielä kesää jäljellä, tähän mennessä siitä ei ole oikein isommin osannut nauttia, nyt osaan :)

Ja nyt voisi vaikka hypähdellä Novitan PomPom-lankavyötteen ohjeen mukaisesti ja huudahtaa pom pom..tekaisin eilen illalla neulomalla huivin yhdestä PomPom kerästä ja tällainen siitä tuli :)

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Lomaterveiset

Heinäkuun helteitä ei ole vielä näkynyt mutta onneksi helteitä oli kesäkuun lopussa kun isäntä ja minä innostuimme piitkästä aikaa telttailemaan :)



Lomailimme kauniissa Kuopiossa ja siellä törmäsimme myös näin tyylikkääseen kaupunkilaislehmään :)



Lomamme aikaan sattui Kuopiossa olemaan suurkirppiskin ja sieltähän me löydettiin vaikka ja mitä.. minä sain esim tällaisen kauniin uuden kotelomekon kolmella eurolla! ja se oli vielä että made in finland!
..heh,meneepäs nuo mekon värit muuten hyvin yksiin tuon edellisen kuvan lehmän kanssa :D



ja näin ihanan kahvipusseista tehdyn korin sain ostettua 15 eurolla! On muuten ihan käsittämättömän tarkkaan ja taidolla tehty kori!



Lomat menee aina nopeaan mutta olipa meillä onneksi niin tosi mukava ja virkistävä ja ihana loma että, ilmatkin oli kuin etelänmailla ja Kuopio, se se vaan on aina niin mukava, lupsakka paikka lomailla :)

Kotimatkalla edessämme ajava matkailuauto sai vielä aikaan melkoisen makeat naurut..siis, joku kuljettaa linnunpönttöä lomallakin mukanaan..



..täytyy toivoa etteivät leiriydy mihinkään niin pitkäksi aikaa että joku lintunen sinne ehtii kotiutumaan..tai no, miksei, voishan se tuollainen olla hyvä koti jollekin muuttolinnulle :D
------------------------
Tein sitten toisenkin Pinwheel sweater in.
Se eka oli 2-vuotiaalle niin justi ettei olisi mennyt enää kuin muutaman kuukauden päälle ja sehän ei olisi ollut ollenkaan mukavaa joten tekaisin siis uuden ja isomman,samalla langalla ja samoilla väreillä. Lisäsin vain jokaiseen raitaan 3-4 krs.ta lisää ja tein hiukan leveämmät hihat ja hihan resoriosat ruskealla, Pienemmän takin ympyrän halkaisija oli n 50 cm tämän isomman nyt sitten 60 cm ja mahtuu varmasti pidempään :)




Päällekkäin laitettuna takeista ei kyllä tiedä mistä toinen alkaa ja mihin loppuu :)



tässä molemmat takit vierekkäin, näkyy hyvin tuo kokoero :)



Ja vielä lopuksi sanon että Huh huh, nyt se on käyty tänä aamuna läpi, se kauan jännitetty ja pelätty paksuneulanäytteen otto!
Hyvin kaikki lopulta meni, en sano että turhaan jännitin, ei se tosiaan häävinen kokemus ollut, mutta onpa se nyt sentään ohi...rinta saatiin puuduteaineallergioistani huolimatta onneksi puudutettua eikä varsinaista kipua näytteiden ottohetkellä tuntenut, pelkkää epämukavaa painetta ja tökkimistä vain..nyt on rinnassa haavan päällä vielä harsotaitos teipattuna ja tummanpuhuva mustelma näkyy aika isosti siteen ympärillä, kerran osui neula verisuoneen ja kovan painamisen jälkeen vuoto viimein lakkas ja päästiin taas jatkamaan..neulaa en koko aikana edes vilkaissut, oliko se nimensä mukaisesti paksu, en tiedä, ilkeää napsahtelevaa ääntä se vaan piti näytteitä ottaessaan..lääkäri oli kiva, nainen, ja avustaja oli onneksi melko puhelijas, sai välillä kiinnittää huomiotaan toimenpiteestä poiskin..kipuja on tällähetkellä melkoisesti, kainalossa pahimmat vaikkei sinne edes pistetty, käsi ei oikein toimi, tämänkin postauksen kirjoittamiseen meni melkein kaksi tuntia :o.. liekkö kokemuksen aiheuttamasta järkytyksestä sekin jäykistynyt..tänään ei saa nostella mitään, eikä tietenkään muutoinkaan liikoja riehua, huomenna pitäisi olla sitten jo helpompaa, joten eiköpä se tästä taas iloksi muutu..pikkuhiljaa :)