perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulu on jo ovella

...eli viimeiset työt minulta ennen jouluun rauhoittumista ;

Pieni lampunvarjostin kaaospunonnalla paperinarusta..

Oho,tulipas aika erikoinen väri tähän kuvaan :D


Tässä varjostinkuvassa narun väri oikea ja punonnan näkee myös aika hyvin -narua pujotellen sikinsokinsekaisin..



..yksi pikainen jouluhuovutus, jossa kaikki meni kans vähän vinksin vonksin :)



Kaarakassa viimeisenä työnä ennen joululomia teimme rautalankaverkosta puita.
Puut kastettiin paperimassaan niin saatiin aikaan luminen vaikutelma. Muotoilin myös tähden latvaan samasta verkosta. Koristeeksi kiedoin hopealankaa. Langoissa on mukana helmiä ja tähtiä, sekä yhdessä punaisia huovanpalasia, sydämiä.
Tein näitä puita kaikkiaan kolme ja tämä kuvassa oleva jää itselle, kaksi muuta vien ystäville joulutervehdyksenä tavanomaisten joulukukkien sijasta :)



Meillä on täällä Seinäjoella satanut koko tämän päivän vettä ja oikein taivaan täydeltä, mutta siitä huolimatta Jouluun on enää neljä päivää, joten nytpä on aika toivottaa teille kaikille
Ihanaa ja rauhallista Joulunaikaa !


tiistai 16. joulukuuta 2008

Viimeiset

joululahjat on nyt tehty :)
Tyttärelle tein tämän palmikkohupparin.
(vetoketju imi salamasta valoa eikä todellisuudessa ole ihan noin vaalea ja erottuva mitä kuvassa)

Ohje Novita Syksy 2006 Malli 24
Lankana Isoveli, tummasininen, kulutus 630 g, koko jotain M ja S.n väliltä, mittoja siis sovellettu saajalleen sopiviksi.
Takaosassa kulkee palmikko hupusta helmaan.
(hupparin istuvuus ei minun päälläni oikein hyvä kuten kuvista näkyy, mutta tytär kun on minuakin lyhyempi ja hiukan tukevempikin niin hälle tämä sopii varmasti täydellisesti )
Lankaa hupparista jäi, niin tein vielä baskerin. Malli Novita talvi 2008 Malli 77
Isoveli-lankaa tähän kului 100 g



Tyttärelle menee myös nämä söpöt siililapaset :)

Ohje löytyy Novitalta. Lankana 7-veljestä (Kielopihan Tohvelin joskus sienillä värjäämää lankaa)ja jotain vyötteetöntä pehmeää "karvalankaa.


tiistai 9. joulukuuta 2008

Valmiita

töitä riviin..
Freedom spirit 100% villa, huivi pitkittäin virkaten 8 koukulla kiinteitä, hapsut virkkasin 4.lla. Mittaa huivilla pari metriä, lankaa meni kaikki kolme kerää a' 50 g mutta huivi painaa silti vain 132 g :D



Virkaten 8 koukulla nämäkin, lankana kuvassakin näkyvä huopanen.



Tämän Novitan Taikajakunkin tein viime kuussa, vaan on unohtunut laittaa tänne.
Lankana on Teddy, jota meni S/M kokoon 550 g kukkasen kanssa. Kuvaa en muistanut uuden omistajansa päällä ottaa, joten nyt vain tällainen "mytty :)


Joulua jo teettää kovasti, joten uusia koristeitakin on väsättynä..
Oveen tein huovuttamalla tällaisen sydämen. Kuvan tämäntapaisesta näin jossain kirjassa/lehdessä ja kokeilin tehdä sen mukaan tätä omaani. Aika paljon meni villaa kun en ymmärtänyt vasta kun lopussa, että olis varmaan kannattanut laittaa sydämen sisälle muutakin kuin ohut rautalanka!..no, olihan tuota vihreää villaa niin että sai huovuttamallakin tuota paksuutta. Kukkaselta näyttävä roikkuva osa yrittää olla joulukello, ja on siellä kellossa kulkunenkin sisällä vaikkei se näy :) Kellon huovutin pienen muovimunan päälle ja leikkaamalla siistin vain nuo alareunat.



ja kun märkähuovutukseen innostuu tein sitten kasan kaulaankin laitettavia sydämiä :)




..ja huovutin sitten pieniä pallojakin..neulalla hopealanka pallosta läpi ja niin on koristenauha valmis..



ja vieläkin helpommat koristeet saa tehtyä kun leikkaa kuvioita huovasta ja pistelee ne suoraan hopeanaruun, vähän helmiä mukaan ja se on siinä!
Nuo molemmat hopealanka-koriste-nauha ideat on löytyneet Kaarakasta :)


Kaarakassa oli eilen hopeapallojen tekoa, kuvassa olevat hopeapalloni olen tehnyt jo aiemmin mutta nyt sitten innostuin kokeilemaan palloja narusta..ja kun tämä innostuu niin tulee aiotun yhden pallon sijasta taas aika monta :D



Ja monen kokoista palloa.
Tässä mun palloista isoin, kahdella eri punaisella rakennettu, halkaisija jotain 22-23 cm..


ja tämä viimeinen, valkoinen, joka oli ensimmäinen palloni.
Pallo on hieman tuota kaksväristä pienempi, mutta paksusta ja jäykästä paperinarusta tehty-Paksu paperinaru oli kyllä turhan kovaa tähän hommaan, ei meinannut pysyä rullalla vaan pyrki kokoajan pois ja sitten palloksi pyöritettäessä se meni ihan väkisin itsekseen solmuun..huh..mutta tulipahan kokeiltua :)
Tässä valkoisessa pallossa ei ole niin tiiviilläkään nuo narut joten, tästä näkee hyvin tuon kaaospunontasysteemin.
Tosi hauskaa hommaa!

Ja ajatella, joululahjoista mulla on tekemättä Enää Yksi! Ja sekin on jo aikalailla loppusuoralla joten melkoisen hyvältä näyttää- ei tuu jouluressiä! , tarttee vain vähän siivota ja vähän leipoa ja..ja pitääsköhän mun nyt viimein vaihtaa samalla nuo kesäverhotkin edes vähän talvisimpiin :D

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

hahtuvan tuhoamista

Hyvää joulukuuta! Puikot on heiluneet kaiken aikaa niin ettei edes päivityksiä ole ehtinyt tekemään, joulu tulee tosiaan taas vauhdilla :)

Yhden joululahjan hommasin jo itsellenikin, Marlelta ! Se on aivan ihana rahakukkaro! Se pussukka kotiutuikin ihan ennätysajassa ja oikein boonusten kera :)

(mun ottama kuva on vähän huono mutta paremmat kuvat löytyy linkeistä kuvan alta )



Kukkaro, ruskeaa pellavaa, jossa on vaalea/beessi ruutuinen puuvillakangas vuorina ja vetoketju kiinnitys, hieno kangasmerkki kruunaa kukkaron-Ihana !
Ja vielä Yllätyksenä Marle lähetti mulle ihastuttavan valkoisen puuvillapussukan , (jota jo ehdin kuolata Marlen blogissakin:)) ja koirakortin jossa lukee "Kannatti herätä!" :D Kannatti tosiaan herätä kun paketista paljastui noin ihana sisältö-Kiitos vielä sinulle Marle- nämä on aivan Ihania!
-----------

Kutomishommina päätin tuhota viimein, jo reilu vuosi sitten ostamani, Pirtin kehräämön sateenkaarihahtuvaa, tein siitä kasan hattuja :)



Hmm, että sellasia :D

Ylin kuva oikealla, on käytetty Pirtin kehräämön hahtuvaa yksisäikeisenä n. 40 g ja kaverina siinä on Pirtin kehräämön Finnwool karstalankaa (100%villa) n. 70 g. Pipon kudoin Kaarakasta saamallani ohjeella, mutta siitä tuli ihan valtava mösä- piti huovuttaa kahteen kertaan ennenkuin pieneni tarpeeksi , ohjeessa silmukoita oli 80 mutta mulle olis varmaan 70 kin riittänyt :)
Kaksi muuta pipoa tein omana sovelluksenani- toisessa yläkuvan pipossa määrät arviolta samat kuin edellä kirjoitetut ja langatkin samat, malli vaan sellanen neliö-kahteen kertaan piti sekin huovuttaa..alin kuva on taas pelkkää sateenkaarihahtuvaa kaksinkertaisena. Tein tuollaisen vähän toispuoloisen hatun, toisella puolen sivusta reuna kääntyy lierin lailla ylöspäin ja toisella puolen on vain suora reuna, päälaelle kudoin kavennusten lopussa kolme pitkää narua i cordina kolmella silmukalla kunkin..

Tässä vielä pipot rivissä.



Huivi on Kaarakan ohjeella virkattu, mutta tein sen kolminkertaisesta hahtuvasta ja sitä vaihteeksi huovutin sitten vähän liikaakin, siihen olis varmaan riittänyt pelkkä käsinhuovutus niin olis jäänyt pehmeämmäksi..hahtuvan määrää ei tullut punnittua...Melkolailla hyvin sain hahtuvakasaa hupenemaan, mutta sen töpeksin tein, etten huolehtinut allergialääkkeiden otosta, hahtuvahan pöläjää kans melkoisesti ja huovutuksen jälkeen kun pipoja vaihteli päähänsä ja venytteli muotoonsa niin irtoavaa hahtuva nöyhtää oli sitten melkoisesti pitkin hiuksia ja hengitykseenkin se pölyttäminen ottaa...ja niinhän siinä sitten kävi, että tämän päivän olenkin sitten viettänyt terveyskeskuksessa..vaivaiset viisi tuntia sai odotushuoneessa istua ja kärsiä, mutta lopulta sieltä taas sai vaivoihinsa lisää lääkettä-että eiköpä se tästä :)