lauantai 1. marraskuuta 2008

vieläkin huovutusta

Aina vaan täällä huovutetaan! No, ens postaukseen tulee varmaan jo muutakin esiteltävää :)

Kaarakassa kävin huovuttamassa muutaman tauluntapaisen, siellä kun on hyvät tilat missä läträtä :)
Pari tällaista pientä lehti taulua "apinoin" heidän isommasta mallistaan. Vähän vielä on tuota levittäytymistä havaittavissa tuossa violetin taulun oksien kohdalla, muuten meni jo aika hyvin. Tein samoin kuin aiemminkin eli asettelemalla villoja villan päälle.



Tässä oranssissa vastaavassa, samat kohdat levisivät taas.



Viimeinen ja isoin taulu auringonkukista sensijaan jo onnistui, sanoisinko jopa että, oikein hyvin! Hyvin siinä mielessä, että pohja on tasaisen paksu ja kuvio pysyi kasassa ihan loppuun saakka, ei siis enää levinnyt, joten näinköhän sitä viimein tämän homman oppi :D



Kuva ei näytä värejä aivan oikein, luonnossa kukat on paljon kirkkaampia. Tässä taulussa on paksut puiset kehykset, joiden ympärille niittasin huopakankaan kiinni, kuvio jatkuu siten hauskasti vielä taulun reunoissakin.
Niin, jokos minä sanoin, että kyllä huovuttaminen on mukavaa hommaa :D