torstai 8. joulukuuta 2011

Kiva päivä

Joulu lähenee hurjaa vauhtia vaikka pihalla, täällä Seinäjoella, ei vielä kovin talviselta näytäkkään. Tänään sentään nähtiin lunta kun lähdimme Heleenan kanssa ostosmatkalle Tapionkauppaan. Kauhajoella pyrytti lunta niin kovasti että kaupasta tultuamme sitä oli jo useita senttejä maassa..no oltiinhan sitä siellä kaupassa toki jonkin aikaa...Tapiolla käyneet ymmärtävät ettei siellä voi vain poiketa, on siellä niin paljon ihania lankoja tutkittavana ;)

Oikein onnistuneita ostoksiakin tein, kuten Alpakkaa puseroon, Regiaa, Delightia ja Fabelia sukkiin sekä Flipfloppia jota meinaan kokeilla neulakintaisiin..niin ja lahjalankaa jota ei ole kuvassa, siis kaikkea tarpeellista ja mikä hienointa sain pidettyä aiotusta pudjetistakin kiinni, en ylittänyt sitä kuin 2,10 euron verran :)


Kurkatkaas Heleenan ostokset, hänellä ei tainnut pudjettia olla tai ainakin epäilen se ylittyneeen aika reilusti ;D
Kiitos Heleenalle tästä mukavasta reissupäivästä :)
-
Joululahjoja olen tehnyt niin että alkavat olla kaikki jo valmiina, mutta niitä kun ei voi nyt näyttää pistetään kuva näistä suosituista "palloneuleista.
 Seitsemän joulupalloa olen siis minäkin neulonut, isommat puna/valkoiset pallot ovat Nallea ja 7-veikkaa, luonnonvalkoinen/oranssi on Woolia ja pienet pallot Alpakkaa.