perjantai 28. tammikuuta 2011

Kiireinen viikko

Viikko on ollut harrastuksia täynnä. Maanantaina olin Kaarakassa mikrovärjäämässä lankoja. (semitonen värit ja kiinnitys mikrossa kuumentaen)
7-veljeksistä tuli tällaiset, toinen oli alunperin valkoinen ja toinen, jo aiemmin värjätty, hailun vaalean ruskea.



Monikirjava, Filatin Cashmere -lanka värjääntyi tälläkertaa vihreäksi, aiemminhan värjäsin samanlaisen vyyhdin punaruskeaksi.



Vaalea lila Vuorelman Satakieli-lanka muuttui punaruskeaksi.
Tuli tosi hyvä ja tasainen väri ja ennenkaikkea kaikki kolme vyyhtiä onnistuin värjäämään juuri samanvärisiksi aivan kuin olis samassa liemessä värjätty, tyytyväinen olen, tästä määrästä syntynee jo jonkinlainen pusero tai pikkutakki :)


Tiistaina Kaarakassa aloitettiin kirjansidonta ja keskiviikkona olikin sitten huovutusta.
Huovuttamaan piti taas päästä vaikkei ollut mitään huovutettavaa mielessä, mutta kun aikani pyörittelin villoja käsissäni niin niistä syntyi aika kummallisen näköinen lintu..mikä lie etelämeren sirittäjä kun on niin outo tuo väritys...tein niitä sitten toisen ja vielä kolmannenkin.


Nyt ne lintuset lentelevät kylmässä, parvekkeella ja odottavat kesää, josko silloin saisivat vaikka oikean puunoksan missä kökötellä :)



Torstaina olikin sitten Tikkuajien tapaaminen ja siellä aloitin uudet bosniantossut ja
tänään perjantaina neuloinkin ne jo valmiiksi. Lankana näissä sininen Nalle ja punainen on edellisissäkin tossuissa käyttämääni Marimbaa.

Aattelin että josko viikonlopun nyt huilais mutta kun on peräti kaksi puseroa puikoilla niin en tiedä pystyykö ;D

13 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Sinulla on ollut mahtavan monipuolinen viikko !
Ihania lankoja, hauskoja lintuja ja nätit tossut :)

Seijasisko kirjoitti...

Monelaista ihanaa kättentyötä sinulta on taas valmistunut. Noi linnut ovat tosi söpöjä.<3

Heleena kirjoitti...

Linnuista tuli ihanat ja sopivat hyvin mosaiikkisarven seuraan!
Samoin langoissa on tasaiset ja hyvät värit <3
Olet ollut tosi ahkera, kun bosniantossut ovat jo valmiit ja Tikkuajissa eka tossu tuli ehkä puoleenväliin.Meillä olikin torstaina kiva tapaaminen ja tossut ovat parasta A-luokkaa!

Mammutti kirjoitti...

Upeat linnut!
Lankojen värjäykset kauniita ja värjäysprosessina kiehtova.

Marjut kirjoitti...

Linnut ovat minunkin suosikkejani! Tosin muutkin ovat kauniita.

MariJ kirjoitti...

Nätit tossut ja suloiset linnut!

Tellu kirjoitti...

Ihania lintuja!!! Minäkin joskus värjään.

Sude kirjoitti...

Ihania lintuja. Johan noita katsellessa tulee hyvälle mielelle.

Sipi kirjoitti...

Kiitos :)
Unohdin mainita että linnut on pikkuisia, nokasta pyrstöön mitattuna n.7 cm. Huovuttaminen on hauskaa puuhaa :)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Linnut ovat söppöiset! Ja hups vain, annin siulle jo toiseen kertaan blogissani tunnustuksen. Ole hyvä joka tapauksessa!

Pitsisukka kirjoitti...

Suloiset huopalinnut, aivan ihastuttavat.

Malli kirjoitti...

Ihanat linnut! Varo vaan, etteivät keväällä houkuttele eläviäkin parvekkeellesi.
Ja tossutkin valmiit!
Mullla oli vähän tietokoneongelmaa...

Sipi kirjoitti...

Bosniantossuohjetta kysellään minulta jatkuvasti, joten kirjoitetaan se nyt tännekin;

Ohje Bosniantossuihin löytyy siis
suomeksi sandnesgarnin joululehdestä Jul 0713 sekä englanniksi se löytyy nettisivulta Spin and Knit. Osoite sivulle tässä;
http://spinandknit.blogspot.fi/2011/09/bosnia-slippers.html