maanantai 21. kesäkuuta 2010

Festaritunnelmia

Niin ovat Puukko-ja käsityöfestarit tältä vuodelta ohi.
Väsymys on edelleen melkoinen, festareilla oltu tiiviisti kaksi päivää ja yöt menneet samaan aikaa kuunnellessa provinssista kantautuvaa jyskettä, joten nukkumiset on olleet vähän niin ja näin.. jos teksti ja kuvat alla ovat epäjohdonmukaista niin syytetään väsymystä, ei blokkaajaa ;D

Nyt siis paljon kuvia ja vähän tekstiäkin festarien tunnelmasta.



Yhteisprojektina neulomamme festariteltta oli todella hieno!


Tellulle kiitos suuresta työstä jonka teit kokoamalla kaikki palat yhteen :)


Me, Kangas-Aitan Käsityöklubilaiset, olimme Neulekahvilassa koko viikonlopun ja meillä oli siellä myös muutamia työnäytöksiä.

Rosee-tekniikkaa esittelee tässä Maila. Laura Jurkka ,käsityö-ihminen hänkin, oli neulekahvilassa meidän kanssamme koko festarien ajan, virkkasi pieniä sieviä koreja ja juonsi kaikki siellä olleet esitykset.
(Harmittavan pimeä kuva, ainut minkä ehdin tästä tilanteesta nappaamaan)



Frivolitee eli käpypitsiä esitteli Maire.



Kaksipuolinen koukkuaminen oli Annikin aiheena. Annikin esitelmässä oli mukana hänen tekemiään upeita "koukuttuja" asuja.
(koukuttuja ei liene oikea sana tähän mutta ei nyt tule millän mieleen miten se oikein kuuluu sanoa :o)


Käsityöklubilaisten oma osasto oli hieno..myynti vain oli harmillisen heikkoa, kuten oli kai kaikilla muillakin kojuilla näillä festareilla..


Neulekahvilan tunnelmallinen nurkkaus.

Neulekahvilassa oli molempina päivinä ohjelmassa myös leikkimielinen kilpailu;

Lauantaina sai muutama mies kokeilla virkkaamista, "Kuka saa 5 minuutissa virkattua pisimmän ketjusilmukka-ketjun" Siinä sitä koukkua pyöritettiin ja lankaa yritettiin kiertää koukun ympäri, tekipä joku pelkkiä solmujakin mutta voittajalla tuntui olevan homma hanskassa ja ketjusilmukoita syntyikin melkoinen pätkä :)

(kuvassa voittaja keskellä)

-

Sunnuntain leikkimielinen kisa oli kaksin-neulonta. Molemmilla kilpailijoilla oli puikko ja vuorotellen molemmat neuloivat mutta niin ettei saanut koskea kaverin puikkoon, neulominen vaati siis todellista yhteistyötä..
ja voittajat ovat tässä!

Moda-lehden tekoon tutustuttiin Kauhava-salissa.
Modan päätoimittaja Kati Ekko muuten puhui koko ajan Puukko-ja Puikkofestareista, oliko sitten kenen keksintö, en varmaksi tiedä mutta minusta se oli oikein osuva nimi :D

Heleenan työnäytös, puikkovirkkaus alkaa..


Laura kehuu Heleenan kierrätystaitoja, Heleena kun on tehnyt vanhasta harjanvarresta vartahan (=puikko) puikkovirkkaustaan varten :)


Heleenan esitykseen kuului myös monen moista puikkovirkattua juttua, oli huivia, kännykkäpussia, kassia... tässä esillä Heleenan upea puikkovirkattu laukku.


Malli tässä virkkailee neulekahvilassa peitonpaloja...


ja Marjukka taas on virkannut valtavan määrän hienoja kukkia ja vihanneksia.
Marjukan kukkien ja hihannesten ohjeita löytyy pdf-tiedostona Kangas-Aitan sivulta.



Festarien ainoan (lahja-) ostokseni tein täällä, ihania lasikoruja myi T:mi Jari Virta.



Virkkajapoika Mikko oli neulekahvilamme ihastuttava ilopilleri!
Mikolla valmistui monta hienoa myssyä kahden päivän aikana :)

Voihan villahousut-oli vanhojen villahousujen näyttely.
Voittajahousut ovat kuvassa oikealla; HärmänHäjyt.


Oman työnäytökseni aiheena oli Tuftaus..Laura kysyi että ääntääkö neula tuftatessa että tuf tuf vai mistä moinen nimi..

tässä sitten kuunnellaan..no, ei sano tuf tuf vaan paremminkin klik klik :)
Tässä sitten selitetään liimauksen tärkeyttä työn lopussa..


ja kokeillaan kuivuneen liimapinnan kumimaisuutta..



lopuksi kurkistellaan työn oikealle puolelle, mitä viikonlopun aikana on oikein saatu aikaan..
Kovasti ensin jännitin tuota esityksen pitämistä mikrofoniin, mutta Laura osasi heittää hauskoja sutkauksia juttujen väliin niin että jännitys haihtui ja juttu luisti kuin ei mikkiä olis tilanteessa enää ollutkaan!
Heleenalle Kiitos kuvien otosta tuftatessani :)

Tuftaus kiinnosti väkeä kovasti, välillä ihan tungokseen saakka. Katsojia, kyselijöitä ja tuftauksen kokeilijoita oli paljon, niin naisia kuin miehiäkin. Paljon tuli "blogituttujakin" juttelemaan ja kokeilemaan tuftausta, oli oikein mukava vaihtaa muutama sana teidän kaikkien kanssa :)

Tässä on tuftauksen opettelu vuorossa Mikaela

ja tässä viikonlopun aikaansaannos, tuftaustyö tuli ihan pikkuista vaille valmiiksi :)


Sunnuntain iltapäivällä oli vielä Veeti Kallion keikka, jota mekin siirryimme Neulekahvilasta Kauhava-saliin kuuntelemaan. Komea äänisen miehen kuuntelu oli mukava lopetus viikonlopun festarikiireelle :)

Neulekahvilassa oli koko viikonlopun leppoisa, rento tunnelma ja se sai monilta ihmisiltä kiitosta. Juuri tällaista toimintaa ihmiset toivovat, paljon työnäytöksiä ja mahdollisuutta päästä myös itse kokeilemaan näytöksen jälkeen kyseistä työtapaa, sillä itse kokeilemallahan sitä ihminen aina parhaiten oppii.
Paljon kertyi mukavia muistoja tältäkin viikonlopulta, kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet festarit :)
(ihan kaikilta en varmaan muistanut lupaa kuvien julkaisuun kysyä joten ilmoitathan jos et halua kuvaasi näytettävän niin poistan sen hetimmiten)

11 kommenttia:

malli45 kirjoitti...

Oikein mukava juttu ja paljon kuvia!
Laitatko mulle tulemaan tuon yhden kuvan; se on malliaan paree!?
Luulin, että Laura keksi tuon puukko-ja puikkofestarit, aioin kirjoittaa senkin, mutta unohdin...
Hyvää kesää sinulle!

Sipi kirjoitti...

Apua, olisko se ollutkin sitten Lauran keksintö..no muutan varoiksi sanamuotoa tekstiin :)
Joo, luulen tietäväni mitä kuvaa tarkoitat, laitan tuleen..hetkinen..

Heleena kirjoitti...

Mukavia kuvia ja tekstiä aivan tarpeeksi! Hyvä tuo iso puukko ja pitkä helavyö! Villahousukuvassa oikealla on kilpailun voittanut työ ja siinä on musta aplikoitu puukko sivulla, erottuu kuvassasi hyvin. Tuftaustyöstä tuli upea!
Hienot festarit!

Tellu kirjoitti...

Hienosti raportoitu :) Voin vaan kuvitella teidän väsyä, kun minäkin olen vielä aivan poikki. Mutta kyllä meillä oli mahtavat festarit! Ensi vuonna minä aion istua nököttää neulekahvilassa, kun Laurakin lupautui jo sinne juontamaan.

Sude kirjoitti...

Kiitos jutusta minunkin puolestani, joka en päässyt koko festareille välimatkan takia. Kiinnostais kovasti tuo tuffaus. Huomasin uuden nätin tunikasikin :) Jäin vain miettimään, mitä teidän hienolle teltalle nyt tapahtuu, kun festarit on ohi ?

Mari kirjoitti...

Mukavasti kerroit festareiden sisällöstä, oli varmasti hauska viikonloppu! :)

Marjut kirjoitti...

Kiitos festariraportista! Olisi ollut mukava käydä, mutta se välimatka...

Äipän touhut kirjoitti...

Olipa kiva lukea sinun kertomus kera monen kuvan festareilta. Tuo tuftaus on kylla hauska ja mielenkiintoinen juttu. Rentouttavaa viikkoa sinulle.

Sipi kirjoitti...

Kiitos kommenteista, mukava kun jaksoitte loppuun asti! Mun juttu on niin pitkä että sivua saa rullata melkoisesti ennenkuin pääsee kommentointi kohtaan asti :D

Festareilla ja messuilla olo on ihan mukavaa mutta kun on itse töissä jää kaikki muu messuista melkeempä näkemättä ja se on harmi. Näilläkin festareilla oli paljon ohjelmaa joita olisi ollut kiva katsella, mutta ehkä ensi kerralla sitten ehtii paremmin :)

Festariteltan kohtalo on vielä minullekin arvoitus, mutta ehkäpä sitä käytetään tulevissa tapahtumissa..

Tuftauksen kiinnostavuus yllätti minutkin, tuo tuftausneula ja sen toiminta kiinnosti kovasti varsinkin miehiä ja kokeilipa muutama mies sillä tuftaustakin, harmi vaan kun niistä tilanteista ei ole kuvia :)

Matleena kirjoitti...

Olipas mainio raportti messuilta! :) Melkein kuin olisi itse päässyt paikalle.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kiitos tosi tyhjentävästä raportista ja hyvistä kuvista! Voin vaan kuvitella mikä touhu on teillä kaikilla ollut festareiden aikana, huhhuh.