perjantai 17. kesäkuuta 2016

Parit sukat

Viikon aikana olen tikunnut kahdet sukat kun en oikein mitään muutakaan kevyttä askaretta ole keksinyt.


Isommat, raidalliset sukat kokoa 42 lankana Ticotico ja pienet punaiset kokoa 30 lankana Fabel, puikot molemmissa 2,5 mm

--------------------------------
Ja miksi nyt on pitänyt tehdä kevyitä askareita.. multa löytyi päänahasta ihomuutos ja se leikattiin viime perjantaina. Olin valmistautunut ihan pieneen ihopoistoon, sellaiseen mitä on nyt viimeisen vuoden aikana tehty jo kymmenkunta, mutta ihmettelin kyllä mielessäni että miksihän se nyt tehdään kirurgisella, eikä pelkkänä polileikkauksena.. no, selvishän se sitten kun päänahkaa alettiin puuduttamaan. Leikattava alue olikin suurempi. Leikkaus sinänsä ei tuntunut miltään kun puudutuksessa oli, mutta verisuonten poltto ennen tikkien laittoa oli melkoinen kokemus, jostain syystä, mitä ei lääkärikään ymmärtänyt, joka suonen poltto hetkellä selkälihakseen tuli kauhea tahdoton nytkäys, selkä pyrki silloin menemään kaarelle. Lihaskouristus hävisi heti kun poltto lopetettiin mutta taas seuraava poltto aiheutti saman ja niitä poltettavia pintasuoniahan päänahassa on todella paljon.. kauhean inhottava kokemus, selkälihakset oli lopulta sellaisen tuntuiset kuin olis tehnyt kunnon selkäjumpan, ihan tahtomattaan. Kun leikkaus ja polttovaihe oli viimein ohi niin sitten alettiin leikkaamaan päänahkaa irti kallosta.. sitä piti leikata irti niin että saivat venytettyä sen leikatun palan verran että tikkien laitto oli mahdollista.. kauhea kokemus sekin, päänahassa kun oli muualla ihan täysi tunto, huh.
Tikkien laitto oli sekin melkoinen tapahtuma, mua ei siis leikannut se oikea kirurgi joka itsensä minulle esitteli, vaan jostain sivummalta tulikin paikalle tuntematon harjoittelija jota kirurgi sitten opasti.. niin, opasti muttei seurannut koko aikaa vieressä mikä kyllä oli potilaalle aika kauhea tilanne. Siinä vaan piti hupun alla kauhistella että mitähän siellä päänahassa tapahtuu kun jatkuvasti kuulin että " leikkaa tästä tänne, älä niin syvälle, varo sitä, ja varovasti siitä.. ei älä vaan siitä polta, varo niitä reunoja, jos päänahan reunaa polttaa se ei mene siitä ikinä kiinni.. nyt se tikki meni ihan vinoon, ota pois ja korjaa.. tähän jäi taas tällainen kupru, se pitää neuloa niin että iho on joka kohdin täysin vastakkain, ei päällekkäin.. nyt siellä haavassa on hiuksia.. " hui kauhistus. Ymmärrän kyllä kovasti että jokainen joutuu harjoittelemaan leikkauksia ja ompelemista ym mutta että eikö niitä voisi harjoitella nukutus potilaalla, tai että annettaisiin puudutuspotilaalle edes korvatulpat ettei tarvitsisi panikoida tilassa josta ei pääse pois. Tai vähintä kaikesta mitä olisin odottanut että olis edes kerrottu että tähän tulee leikkaajaksi harjoitteleva kirurginalku ja että hän olis esitellyt itsensä potilaalle, se jos joku olis lisännyt turvallisuuden tunnetta. Ilmeisesti lääkäreillä on inhimillisyys unohtunut ja potilaita kohdellaan aika ajoin todella tökerösti. Viimein kun pääsin leikkauspöydältä pois niin taju meinasi lähteä, huone pyöri ja silmissä musteni.. hoitaja talutti minut istumaan läheiseen tuoliin ja siinä samassa selitti kotihoito-ohjeet.. eikä aikaakaan kun lääkäri tuli paikalle ja komensi meidät pois, että niitä kotiohjeita voi kyllä selittää tuolla käytävälläkin, hänelle on tulossa heti toinen potilas tähän tilaan.. hoitaja sanoi että potilas voi huonosti eikä pysynyt pystyssä niin paljoa että olis käytävälle heti kävelty, siksi istutin hänet tähän.. ei saatu istua, tuli toinen hoitaja toiseen käsikynkkään ja niin mua vietiin käytävälle :o
Tunti 15 minuuttia leikkaus kesti mutta minusta se tuntui kestävän ikuisuuden.



Sain päähäni verkkomyssyn ja koti ohjeet, sitten vaan kotiin ihmettelemään että mitähän äsken tapahtui... Myssyä piti pitää vuorokausi ja kun seuraavana päivänä sen sai ottaa pois selvisi että päästä on tosiaan leikattu melkoinen kaistale, kahdeksan tikkiä ja hirveät kivut.


Tänään on kulunut viikko leikkauksesta, viime yö oli ensimmäinen jonka nukuin niin etten kertaakaan herännyt :) Aika ihana tunne, lähes viikon pätkittäisen nukkumisen jälkeen. Kipuja edelleen, muttei enää jatkuvaa, lähinnä viiltäviä kipukohtauksia tulee, päänahkaan ei ole tullut vieläkään tunto joka paikkaan.. Maanantaina otetaan viimein tikit pois että josko se sitten vielä oloa helpottaa. Kaikkiaan kaksi viikkoa pitää olla tarkasti, sen jälkeen on kai repeytymis vaara ohi.

Niin oli kamala kokemus että päätin pelätä tästedes aurinkoa sen verran että nyt kyllä pääkin helteillä suojataan.
Löysin varastostani ohuen, pehmeän trikoopalan ja ompelin siitä itselleni pipon.
(päänahassa on vielä sen verran on arkuutta joka puolella, että kaikki muut kokeilemani päähineet kävivät kipeää, johtuuko se sitten siitä venytyksestä vai mistä)
Tästä tuli kiva kesäpipo, ohut ja kevytkin kun tein sen ihan yksinkertaisena.


(päänahan ihomuutos ei välttämättä ole melanoomaa, oli vaaleampi väriltään, mutta laitan melanoomatunnisteen alle kun siitähän nämä kuitenkin kaikki sai alkunsa)

12 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Kuulostaa aika hirveältä kokemukselta. Kävin myös tänään lääkärissä ja lääkäri oli ihan ok minua kohtaan, mutta hoitajalle oli aika ilkeä. Toivottavasti paraneminen lähtee kaikesta huolimatta hyvin käyntiin.

Matleena kirjoitti...

Hui millainen kokemus! Noitahan ei saisi olla, niin paljon kuin niistä nykyisin puhutaankin, mutta aina niitä vain tapahtuu. Toivottavasti paraneminen etenee tuonkin edestä hyvin ja kivut ym. vaiva jäävät pian pois. Ehkä tuo kaunis kukkamyssykin auttaa asiassa. :)

Sude kirjoitti...

Hyi kamala mimmoinen kokemus sinulla on ollut. Ihan hirvitti lukeakin. Muutenkin pelottava juttu ja sitten joutuu vielä jonkun harjoittelijan käsiteltäväksi. Minä olisin varmaan juossut huutaen karkuun kesken kaiken. Toivottavasti pää nyt kuitenkin paranee kunnolla ja nopeasti.

Marle kirjoitti...

Herranjestas sentään! Kertakaikkisen nöyryyttävää ja ylimielistä toimintaa. Toivottavasti et koskaan enää joudu samaa kokemaan. Toivon sydämestäni, että se olisi ollut viimeinen epäilyttävä löytö. Hyvää kesää joka tapauksessa!

Marle kirjoitti...

Tuosta sairaalaepisodista kiivastuneena unohdin ihan mainita, että sukat, etenkin nuo meren väriset ovat kauniit ja pipo kerrassaan ihana!

Sinikka kirjoitti...

Toivottavasti kukaan ei joudu moistaa enään kokemaan, pöyristyttävää. Tukka nousi pystyyn kertomustasi lukiessa.
Paranemisia sinulle ja Hyvää Juhannusta.

Pirena kirjoitti...

Voi mitä oletkaan saanut kokea. Itseäni on alkanut pelottaa se melanooma kun lapsena ja nuorena niin usein paloin heinäpellolla. Ei siihen aikaan mitään missään varoiteltu. Olen vieläkin keväisin niin innokkaasti istuskellut auringossa kun sitä talven jälkeen oikein ahmii. Porkkanansyöntini läpi vuoden jokaisena päivänä toivottavasti jotain auttaa.
Mukavaa Juhannusta jokatapauksessa ja paranemisia.

*VEKKI* kirjoitti...

Kyllä olikin hirveä kokemus. Voi kauhea sentään mitä ihmisen pitää kestää. Tietysti pitää ajatella, että on vain ne kaksivaihtoehtoa. Toivotan joka tapauksessa hauskaa juhannusta ja toivotan toipumista Sinulle.

Omppumato kirjoitti...

Kauniita sukkia :). Karmaisevan hirveä lääkärikokemis ollut sinulla :(. Pikaista toipumista!

Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa, sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa. On korkean korkea taivaankaari, taikaa on täynnä yö minttumaarin.

Hyvää juhannusta!

intsu kirjoitti...

Todella järkyttävää! Ihan kauheaa! Ei ketään saisi noin kohdella ja kyllä niitten harjoittelijoitten pitäis harjoitella jollain muulla kuin oikeilla potilailla. Tuntuu siltä,että tuo harjoittelija ei ollut lähellekkään siinä pisteessä,että voitaisiin antaa tuommonen toimenpide suorittaa,voi huh,huh!
Mutta kesäpiposi on kaunis ja sukkia tarvitan aina.

Anonyymi kirjoitti...


Aiheesta kirjoitit. Tökeröä kohtelua olet saanut. Minulla myös pari kertaa ollut todella tuskaa keskussairaalassa. Olin joskus siellä paksun suolen tähystyksessä. Makasin tutkimuspöydällä kyljelläni. Tähystävä lääkäri tuli, ei tervehdystä, ei esittelyä. Putki suoraan peräsuoleen. Hoitajatkin olivat nolon näköisiä.

Toisella kerralla olin äärettömän huonossa kunnossa. Olin tullut TK:sta subclaviakanyylin laittoa varten. Kun se oli laitettu, jouduin istumaan käytävälle pyörätuoliin. Ambulanssia odotin hautovassa helteessä puolitoista tuntia. Ketään ei enää kiinnostanut minun vointini. Olin pyörtyä. Pyysin viimein päästä pitkälleni, sitten vasta pääsin viileään huoneeseen.

sartsa kirjoitti...

Vaikutti kamalalta kokemukselta! Kyllä se inhimillinen ajattelutapa sopisi lääkäreillekin, vaikka kiirus oliskin.
Hienot veljekset alla. :)