sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vauvalle

Lankavan sivulta löytyi ihastuttavat vauvaneuleet ja neuloin ne vaikkei juuri nyt lähipiirissä näin pieniä vauvoja olekaan :)



Ohje; Vauvannuttu ja -housut (pdf)
Asun koko 0-3kk
Lanka; Alize Baby Wool ( 40% villaa, 40% akryylia ja 20% bambua )


Frivolitee- eli käpypitsiä ( tatting ) harjoittelin maaliskuun alussa taas pitkästä aikaa..





Itse systeemi on äkkiä opittu mutta että saa kaikki solmut samalle kireydelle ja kaikki kiekurat kääntymään siististi oikeisiin suuntiin, niin siinä on edelleen opettelemista.
Ohjetta ei sen kummemmin ollut, googlen kuvahaulla vain etsin kuvia ja niitä katsomalla nämä sain aikaan.. ristin kovetin vesi-liimaseoksella ja sen saikin aika hyvin muotoonsa mutta kovettamaton pikkuliina on melkoisen sekava solmukasa, joten harjoitella näitä pitää edelleen ;)