sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kirjoja ja muutakin

Taas kirjansidontaa.. tällä kertaa tein, perinteisellä sidonnalla, vähän erikoisemman, talon mallisen kirjan.


Kirjat on aika haastavia tehdä kun kaikki toimet tehdään käsin. Työ alkaa tarvikkeiden kasaamisesta, iso arkki pahvia kirjan kansia varten, selkämys tarvitsee ohuempaa pahvia, sitten valitaan sisälehtien- ja esilehtien materiaalit, tukikankaat, harsot ym. materiaalit. Malli suunnitellaan ja piirretään pahville, leikataan mattoveitsellä valmiiksi ja sama tehdään sisälehtiin, kaikki omin käsin, joten mittausten suhteen pitää olla tosi tarkkana. Pieniä heittoja tulee väkisinkin lehtien kokoon, vaikka kuinka tarkasti mittaa, lehtien leikkaamisessa kun mulla on kerrallaan vain kolme lehtiarkkia päällekkäin.
Hidasta, mutta niin mielenkiintoista hommaa :)

Talokirjaan tein ikkunan, paksusta palvista leikkasin ikkunaan ristikonkin ja maalasin sen valkoiseksi, ja tokihan ikkunaan tarvitsee myös verhot, ne on pala tilda-kangasta joihin laitoin pitsiä reunaan.


 Kirjanmerkki nauhan päähän sidoin helmen, kun sellaisen hauskan kuin "ihmishahmoksi maalatun kaksoishelmen satuin varastostani löytämään, se näkyykin vasta viimeisessä kuvassa.
Talokirjan päällinen on pellavaa ja kattona öljykangasta, jota leikkasin vanhasta takistani... kaikki pitää käyttää hyödyksi ;)

Vauhtiin kun pääsi niin sidoin vielä toisenkin kirjan, salaisella belgialaisella sidonnalla. Kirjan kannessa vanha valokuva, kansikangas pellavaa.
Valokuva on tulostettu suoraan kankaalle ja ommeltu sitten kirjan kannen kankaaseen. Prym.illä on valokuvien tulostamiseen arkkeja joissa on kangas valmiina.. ( myynnissä ainakin täällä )


Tähän kirjaan leikkasin sivuiksi värisiä sivuja; vaalean vihreää, -sinistä, -luonnonvalkoista, -harmaata ja pari viimeisintä sivua vähän tummempaa.


-------------
Mosaiikkityönä tein parvekkeelle lämpömittarin. Lämpömittarin lukemat maalasin valkoisiksi, ne kun olivat mustat eivätkä erottuneet työstä ollenkaan. Tuli kiva mittari, taloteema siis tässäkin :)


--------------
Lopuksi muuta kuin itse tehtyä..
Isäntä tässä yllätti minut yksi päivä sanomalla, että hän on mulle antiikki huutokaupasta (holmasto) huutanut jotain mun harrastuksiin liittyvää!
Ihmettelin itsekseni että mitähän se mahtaa olla !?!

Tällainen setti meille sitten saapui.

 
Ompelutarvike-setti vuodelta 1927
 

 
Rasiassa on sakset, ratkoja (teräväkärkinen veitsi) koristekaiverrettu kivellinen sormustin, pitkulainen avattava rasia jossa sisällä erikokoisia neuloja, kaikki Hopeaa!


Koristeena voisi tietysti näin hienoja, arvokkaita, tavaroita pitää, mutta minä otin setin heti käyttööni, niin tästä antiikista on minulle jotain hyötyäkin :) 

Ompelusetin kylkiäisenä tuli myös nuo omituisen näköiset silmälasitkin.
Lornjetti; sangattomat silmälasit joita pidettiin entisaikana tyylikkäämpinä kuin tavallisia silmälaseja (wikipedia)