keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kaikenlaista


on taas tehtynä, neulottuna;

Huivi Knittyn ohjeella Branching out  Lanka, ohut villa, vyöte hukkunut ja sen myötä nimikin, kulutus 50 g ja pituutta huivilla 170 cm


Ohuesta Viron villa-langasta tuli vielä toinenkin huivi, ohje Villimarjatar
Tämä, kuvassa vasemmalla vähän rutussa oleva huivi; pituus 160 cm eli hieman lyhempi kuin vieressä oleva edeltäjänsä.



Heaven's Hand -lanka (100% villa) oli ihanan pehmeää neulottavaa.
Vyyhdistä ,100g=200m, syntyi 5 mm puikoilla Yhden illan tuubihuivi.



Kaarakan reissuilla on taas saatu aikaan tiffany-lasia pienistämällä värikäs lyhty mosaiikkikurssilla




ja vanha kirjakin siellä laitettiin uusiksi.
Isännän mumma oli aikoinaan kova lausumaan runoja ja hänen jäämistöstään löytyi pahoin rispaantunut runokirja
" Säkenistö, Kokoelma Uudempaa Suomalaista Runoutta " vuodelta 1929


Kirja oli pahoin kärsinyt, mutta joitakin hyviä aukeamia sentään löytyi ja ne halusin runokirjasta pelastaa. Osa oli sellaisia mitä mumma oli varmaan jossain juhlassa lausunutkin kun oli sivun kulmia taitettu merkiksi, kuten tässä kuvassa Eino Leinon Lapin kesä.
Varovasti purin kaikki kirjan vanhat ompeleet pois ja irrotin sivut, tarkastin kunnon ja hyvät valikoin talteen.


Toinen kärsinyt kirja taas sai antaa hyvät kantensa tähän uuteen ja mumman kirjojen joukosta löytyi vielä hienoa vesileimattua paperiakin käytettäväksi lisä sivuihin.
Kirjasta tuli aika hieno, ajattelin siihen tallettaa Nykyajan uudempia runoja, näiden vanhempien kaveriksi..vaikka sellaisia pieniä värssyjä joita voin sitten käyttää onnittelu- ym. kortteihin, nekin kun tulee aina itse tehtyä.


Kirjan sidontatyylin nimeä en nyt millään muista vaikka vasta eilen sen sidoin!
 mutta hauska ja toimiva tapa se oli sitoa juuri tällainen uusvanha kirja :)


Kannet on kirjasta; Hilja Haahti Kaurialan nuori emäntä.

15 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Miten oot pingottanut noi huivit? Mulla on vielä kesken tuollainen ohuesta Virosta ostetusta langasta.

Sipi kirjoitti...

Viron villa on niin karheaa että liotan valmista huivia aina jonkun aikaa huuhteluainevedessä, muita huiveja vain kostutan. Kun pehminnyt, puristelen kuivaksi ja neulojen avulla pingotan paksujen pyyhkeiden päälle mittoihinsa. Pyyhkeet levitin viimeksi ihan vaan maton päälle mutta patjahan se ois paras, siihen kun ois niin helppo tökkiä neuloja pystyyn :)

Marjut kirjoitti...

En edes tiedä, mistä tekemisistäsi pidän eniten, kun kaikki ovat niin kauniita.

Daisy kirjoitti...

Monenlaista kaunista ja taidokasta. Tuo lyhty on ihan mahdottoman ihana.

Heleena kirjoitti...

Kaikkea kaunista! Tykkään huivien kuvioista! Lyhty on upea..
Oikea kulttuuriteko kirjan uudistamisesta!!
Olisiko tuossa kopti -sidos. Olen tehnyt yhden kirjan sillä tekniikalla, piti tarkastaman, mutten löytänyt sen kirjan piilopaikkaa...

Sipi kirjoitti...

Ei ole Koptisidos, tässä sidottiin ensin kannet ja selkämys valmiiksi vahanauhalla ja sitten vasta ommeltiin pellavalangalla lehtinippuja yksitellen kiinni tuohon kirjan kapeaan selkämykseen. Aika vaikea oli pujotella neulaa kireiden lankojen alta kun kansipahvit oli kokoajan tiellä.
Yritin googlellakin etsiä tämän tyylin nimeä mutta sieltä tuli esille vain Kopti ja perinteinen sidonta..

Sipi kirjoitti...

Löytyipä lopuksi enkuksi ohjeet tähän sidontaan, kyseessä on Salainen belgialainen sidonta, linkki ohjeeseen:

http://users.stargate.net/~dearsam/bookarts/

intsu kirjoitti...

Huivisi ovat oikein kauniita,varsinkin nuo Villimarjattaret. Lyhdystäsikin tuli niin ihana. Kirja on upea. Minulla aivan Kaarakka meinaa jäädä. Kun sitä kirja aloitte sitoa,niin minulla oli just silloin serkkuni saatto sairaalan kappelista Nurmoon hautausmaan kappeliin. Sitten on ollut lastenhoitoa ja nyt ensikerralla syöpätarkastus taas. Jolloinkin tulen,jos vaan pääsen. Terveisiä sinne kaikille.

Virpi kirjoitti...

Nättejä huiveja kaikki ja ihanat nuo kirjan uudet kannet :)

Omppumato kirjoitti...

Kauniita käsitöitä ja niin monipuolisia. Oikeita taidonnäytteitä!

Hyvää naistenpäivää!

hilmiina kirjoitti...

Huuhteletko/pesetkö Viron villalangat, mun oma aikoinaan oli niin hajuista, etten ole rohjennut tehdä sille vielä mitään. Kotona kaapissa odottelee uutta aikaa.
Kauniita noi lasityöt.

Sipi kirjoitti...

Hilmiina; Jotkut villavyyhdit tosiaan tuoksahtaa niin että pyörryttää :D
Vahvasti haisevat pidän yleensä parvekkeella tuulettumassa niin että enin haju lähtee, mutta olen joskus pesaissutkin vyyhdin josta ei hajut muutoin lähde. Tällainen allergikko on aika tarkka noista hajuista ;)
Neulottuani langan, seisotan valmista, esim huivia, jonkun aikaa aina huuhteluaineessa että lanka hieman pehmiää ja on näin miellyttävämpi sitten käyttääkin :)

Seijasisko kirjoitti...

Hienoja töitä taas . Sinun blogisi aina ollut niin monipuolinen. Tässäkin postauksessa monta erilaista kaunista käden työtä.Tuo lyhty on tosi kaunis ja niin hienosti entisöity kirja! Minulla on uusi käsityöblogi Punainen Lanka-tervetuloa vierailulle.:)

*VEKKI* kirjoitti...

Voi että miten ihania töitä olet taas tehnyt. Tuo lamppu on niin hieno! Samoin kirja.

Marjatta Kuja-Lipasti kirjoitti...

Tosi kauniita huivia.Lyhdystä ja kirjasta tuli myös upeita.Kiitos taas ohjeiden vinkeistä.