lauantai 18. tammikuuta 2014

Uusi pikkulaukku

Torstaina kävin ilmoittautumassa Kaarakan kevään taitopajoihin, viime syksynhän jätinkin väliin. Samalla reissulla ostin palan KOTO-laukkukangasta (kankaassa Etelä-Pohjanmaan kuntien nimet ja vaakunat) ja tänään leikkelin ja ompelin siitä itselleni pienen olkalaukun. 

Tuo kassikangas on tosi vahvaa, joten saumoista, varsinkin kulma- ja hihnojen kiinnityskohdista, tuli todella paksut, mutta niin vaan mun uusi vanha poljettava koneeni selviytyi niistäkin kohdista ihan vaivatta!
Laukussa olevan olkahihnan ostin kaarakasta valmiina pitkänä nauhana, jota oli joltain laukkukurssilta yli jäänyt, joten se on laukun ainoa osa jota en ole itse ommellut.

Laukun suuaukkoon laitoin vetoketjun, samoin sivutaskuun, vuorina on viininpunainen puuvillakangas.


Tämä kassi on siis kokonaan ommeltu poljettavalla koneella,


 ja täytyy kyllä sanoa että oli ensimmäistä kertaa ompelu oli minusta oikeen hauskaa :)

..ja nyt vasta näistä kuvista huomaan että taskuosan vetoketju onkin sininen eikä musta ,vaikka mustan minä mielestäni siihen ompelin :D