tiistai 21. tammikuuta 2014

Tämä on niin nähty

(Hups, yhden lauseen loppu oli pyyhkiytynyt pois joten lisään sen)
"Pakko oli tehdä muutama karkkipaperipussukka kun tyttönen oli kerännyt Dragon-karkkipapereita omaa pussukkaansa varten ja tottahan äidin on sellainen tehtävä kun lapsi (oikeesti jo aikuinen) kerran pyytää :)
No, ihan mielenkiintoistahan se oli kun sai samalla vielä kokeilla Singerin kykyä toimia muovin ja paperinkin kanssa.

 
Hienosti pelas Singeri, ei se edes huomannut vaikka yhtäkkiä kangas vaihtui paperiin ja muoviin, hyvin liukui ilman minkäänlaista muutosta tikkauksessa, jopa niin hyvin että jouduin yhden pussin tekemään kahteen kertaan kun vetoketju oli ommellessa huomaamattani luistanut väärään paikkaan ja singeri päästi tikkaukset keskelle vetoketjua.. muovihan ei kestä ylimääräisiä reikiä joten piti koko pussi purkaa ja muovittaa uudestaan.
Dragon-karkkipussista ja -papereista tuli ihan hauska meikkilaukku,


samoin Pihlajanmarja-karkkipapereista vähän pienempi.


Fazerin tumma suklaa on mun heikkous joten sellainen meikkipussi piti tehdä, tällaisen olen tehnyt joskus aiemminkin, mutta tämä jää nyt itselle.


Joulunaikana saatiin myös Vodkaa, Sherryä ja jotain kookoksen makuistakin alkoholia, siis konvehtien muodossa tietenkin :D
Harmi vaan että nämä paperit olivat niin heikkoja että ommeltaessa osin hajosivat neulan alle, joten näistä papereista ei kannata pussukoita tehdä. En silti malttanut poiskaan heittää vaan ompelin paperit
yhteen ja tekaisin tällaiset säilytyskannet johon voi laittaa


virkkukoukut tai vaikka kyniä.. pitkäkestoinen tuskin on mutta kestää nyt mitä kestää.



Mutta nyt saa karkkipaperipussukoiden  teko riittää, heitin kaikki jäljelle jääneet paperit roskiin, sillä tämä on tosiaan jo niin nähty, että työmäärään nähden näiden paperipussien käyttökestävyys on aivan liian lyhyt.
-------
Tänään alkoi Kaarakan sennarit, ja aiheena oli pellavalaukku. Ompelimme ostoskassin johon tehtiin foliopainantaa.

Osalla jäi painanta kuvio vajaaksi ja rikkinäiseksi, joten ajattelin ottaa varmanpäälle ja siveltimellä vain huitelin pastaa kankaalle ja siihen folio päälle ja silittämään.. no jos jäi joillakin kiilto vähemmälle niin mun laukussa se taisi mennä jo ylikin.. pelkäänpä että vastaan tulijoita ihan häikääsöö jos tämän kassin kanssa auringon paisteessa kulkee :D



Puikoilla on taas tulossa paksua villatakkia ja veljen poikakin on kuulemma villasukkia vailla joten josko sellaisia sitten päivittäis seuraavaksi :)