keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Virkattu pipo

Kaarakan kevätkausi aloitettiin eilen, tiistaina. Menin sinne minäkin vaikka leuka on edelleen mustelmilla ja tikkejäkin vielä suussa muutamia, vaikka lääkärin mukaan niiden piti kaikkien sulaa viikon sisällä pois, maanantaina tuli jo se viikko täyteen, mut ei kai kaikki mee sitten kaikilla ihan samoin..eipä se muutoin niin haittaas mutta kun tekis mieli jo syödä "kunnon ruokaa, nuo tikit kun haittaa syömistä edelleen melkoisesti.
 (kuvassa tämän aamun tilanne)


Kaunis Kiitos teille kaikille kommenteistanne ja paranemis toivotuksista, paranee se kai ajan kanssa taas tämäkin vaiva :)

Kaarakassa meillä oli aiheena siis virkattu palmikkopipo. Virkatut palmikot teettivät ensin tosi paljon työtä, en ensin meinannut millään ymmärtää kuinka ne oikein tehdään, mut kun viimein opin ja ymmärsin, valmistuikin pipo sitten ihan vauhdilla!


 Malli; Kaarakasta
Lanka; Easy, 100% Merinovilla, kulutus kolme kerää eli 150 g, tuli siis tosi paksu ja raskas pipo.
Koukku; 7 mm


Tykkään neulotuista palmikoista ehkä kuitenkin enemmän, mut hauska oli toki tämäkin oppia..tiedä sitten kauanko oppinsa muistaa, oli nämä palmikot minusta muka niin vaikeita..ainakin nyt pitäis niitä heti virkata enemmänkin, sitten varmimmin ehkä jäis muistiinkin ;)
-
Mulla tämä bloggeri takkuilee nyt melkoisesti, viime postaukseen en saanut laitettua kuvia kuin Chromen kautta, nyt taas kuvat tulivat normaaliin tapaan Explorerin kauttakin, mutta nyt sitten kursori katoaa vähä väliä kokonaan näkyvistä, joten saas nähdä kuinka tämä julkaistessa sitten pelittää..

6 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Hui kamala. Onneksi en aikaisemmin lukenut tuota sinun hammasjuttua. Itselläni alkoi juuri pitkä putki hammaslääkärissä käyntejä ja ensimmäinen käynti on onnellisesti takana. Pelkään ihan mahdottomasti ja jos tuon olisin lukenut, niin en varmaan olisi uskaltanut ollenkaan mennä. Nyt sain Diapammia seuraavia kertoja varten, jos se vähän helpottais kauhua :)

Marjut kirjoitti...

Leuka ja kaula ovat edelleen aika hurjan näköiset. Itse kävin juuri aamulla hammaslääkärissä; onneksi en muistanut sinun kokemuksiasi siellä.

Pipo on todella muhkea ja palmikot näyttävät kivoilta!

TeSa kirjoitti...

Voi sinun vaivaasi, toivottavasti olo jo hiukan kohenee.
Pipa on kyllä komea, hienot palmikot.

Sipi kirjoitti...

Oi, oliskin pitänyt laittaa varoitus että juttu ei sovi hammaslääkäripelkoisille :D
Vaikka on kai se niin että taitaa vähän kaikki kammota noita hammaslääkäreitä, siellä kun yleensä aina tulee kipeää!

Kävin äsken taas näytillä suuni kanssa, leikkauksesta on nyt 10 päivää, viimeiset tikit otettiin nyt pois, tulehduskipulääkkeitä edelleen kun oli vähän tulehtuneen oloinen ja kipujakin vielä, mut pikkuhiljaa kai paranee :)

hilmiina kirjoitti...

Onhan toi hurja hammasjuttu, mutta ehkä se hieman lohduttaa, että paranemaan päin on menossa.
Kiinnostavan oloinen tuo virkattu palmikko. En ole koskaan kokeillut. Pitääkin etsiä joskus, jos netistä löytyisi vinkkejä.

Sipi kirjoitti...

Palmikot oli lopuksi aika helppoja virkata. Ohjeita ja kuvia tulee paljon kun laittaa googleen hauksi "crochet cable" ja samalla lailla löytyy myös Youtubesta videoita joissa näytetään miten palmikot virkataan, niitä katsomalla oppii nopeasti :)