torstai 6. syyskuuta 2012

Matkalla

Tuli käytyä taas Tallinnassa,



Heleena-ystäväni kanssa nyt ihan kahdestaan. Vanha kaupunki me tutkittiin kolmen päivän reissulla melko lailla läpikotaisin ja tietysti Karnaluksissakin käytiin. Kävelykilometrejä kertyi reissulla hirmuisesti, välillä me eksyttiinkin ja näin nähtiin sitten sitä uudempaakin kaupunkia vähän laajemmaltikin..takseja oli onneksi liikkeellä paljon, ja siten me päästiin sitten kätevästi taas tutuimmille seuduille takaisin ;)

 Lankaostokset mulla jäivät todella vähäisiksi, sillä ne edellisenkin matkan langat ovat edelleen odottamassa tekijäänsä..

(kuva Heleenan ottama)

sen sijaan nenäliinoja ja vettä tuli tällä reissulla ostettua enemmänkin, sillä sain heti matkan alussa kamalan flunssan kiusakseni., onneksi on keksitty särkylääkkeet ja c-vitamiini, niiden turvin reissusta selvittiin lopulta oikein hienosti ;)
 Lämpimän huivin ostin itselleni paikallisesta kaupasta, kuvassa puna/musta, sillä niinhän se on että vaikka noita huiveja tekee kotona kuinka paljon niin yhtäkään ei ole matkalla mukana silloin kun niitä siellä tarvitsisi!


Heleenalle Kiitos mukavasta matkaseurasta; paljon me matkalla nähtiin, koettiin ja mukavia muistojakin saatiin!
Kaunis Kiitos myös kotiin viestejä laittaneille, oli mukava palata matkalta kun oli kukkia pöydällä odottamassa ;)



Matkaneuleena mulla oli kauluri.  Ohje;  Honey cowl 
Mulla kaulurissa n 130 s ja puikot 3mm pyöröt, lankana Drops Safran (50g=n 150m) kulutus vajaa kaksi kerää.



Ja valmiina on myös jälleen yksi Annis, ( ohjeen suomennos löytyy Viivastolla-blogista )
Lankana Polku Paprika 69 g