keskiviikko 8. elokuuta 2012

Syksy saapuu

Minä se suunnittelin makaavani koko kesän rannalla aurinkoa ottaen, lukien ja laiskotellen, mutta toisinpa kävi. Kesä on ollut niin sateinen ja kamala, että rannalle en päässyt rötköttelemään kuin muutamana päivänä! Yksi lomaviikkokin vietettiin isännän kanssa Kuopiossa mutta silloinkin satoi vettä niin että paikoin suorastaan tulvi, no mökissä ei onneksi kastunut ja pihallakin oli lopulta ihan mukava kulkea kun viimein ymmärsin ostaa itselleni kumisaappaat ja sateenvarjon :)
Suunnittelin myös etten kesällä neulo, vaan pidän siinäkin taukoa ja kuinkas kävi;
Annis-huiveja valmistui muutama ja yhdet sukat, sekä melkeen valmiiksi asti yksi villatakki, joten se siitä laiskottelusta..blogin lopettamistakin harkitsin mutta sain niin monta kannustavaa jatkokommenttia, että josko nyt sitten ainakin toistaiseksi jatkan..

 


Knitty 2010 Annis
(Ohje on suomennettukin mutta en saanut siihen linkkiä toimimaan)
Lankana tässäViron villa. Yhden kerän tätä viime käynnillämme Tallinnasta ostin..kerässä ei ollut vyötettä, joten en tiedä montako metriä kerässä oli mutta koko kerä tähän huiviin upposi, lankaa jäi vain kahden metrin pätkä. Painoa huivilla on 89 g , puikot 6 ja 5 mm.


Kaikki eivät tykkää Anniksessa olevista nypyistä mutta minusta ne on tosi hauskoja :)




Toinen Annis Dropsin Alpakasta, sitä meni muistaakseni vajaat kaksi kerää..ei tullut punnittua eikä kunnolla kuvattuakaan. Huivi on jo uudella omistajallaan.


Isäntä saa taas vaihteeksi synttärilahjaksi uudet sukat ;) Lanka on saksalainen sukkalanka, kulutus 42 numeroisiin sukkiin, puikoilla 2,5mm 76 g



Ja  ulkona vaihteeksi taas sataa ja tuulee.