keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Joulu 2011

oli poikkeuksellinen joulu kun nurmikot vihertävät ja lämpötilatkin kokoajan plussalla, ei tietoakaan lumesta tai pakkasista. Poikkeuksellisen paljon toi pukkikin tänä vuonna paketteja, suorastaan hirmuisen määrän että kai sitä on osattu kilttinäkin olla :)

Laitan tähän nyt kuvia itsetekemistäni paketeista; Isäntä sai pipon ja hanskat, lankoina Dropsin Alpakka sekä Fabel,



Veli sai pyytämänsä Sikarihanskat kaksinkertaisina, Drops Alpakka ja Fabel


Veljenpoika sai pipon, lankana Lidl'in raitasukkalanka. Pipon tein poikkipäin, ohjetta kurkin Dropsilta, jossa on montakin näin neulottua pipoa. 



Kummityttö sai Möbiuksen, lankana Kamena
sekä buklee huopaiset lapaset.


Pienelle tytölle ompelin lelukissan.



                                        Vasta vihitylle parille tein paperinarusta Ruusukranssin.



Huovuttelin helmiä..kuvassa olevat jäivät itselle..


ja kokeilinpa huovuttaa saippuoitakin, eipä kyllä tullut kummoisia :D
Puutöitäkin tein pitkästä aikaa, tässä punatulkkuja..olipa muuten hirmu työlästä sahata noita pienen pieniä lintuja, en ehkä aivan heti ala samaan urakkaan :) 

ja kun koivuakin löysin hyvän kappaleen niin siitä sahasin ja pikkuporalla kaiversin parit kissanapit.


Heleenan kanssa poikettiin ennen joulua kirpparilla ja sieltä löysin muutaman lusikan ja ajatuksena tietysti tehdä lusikkakoruja..hah, olipas niin kovaa ainetta nämä lusikat etten saanut niistä yhtään mitään aikaan, en saanut niitä edes vääntymään joten onneksi isäntä sitten tuli apuun ja teki työtä käskettyä :) Pistin lusikkoihin vain kiviä hopealangalla kiinni, muttei näistä kyllä mitään upeita tullut! Ei tule minusta lusikkakorujen tekijää mutta olipahan hyvä tämäkin kokeilla ja saada mielestä pois :) 

Yksi joululahja sai kääreekseen bukleehuovasta tekemäni joulusukan ja
monet muut lahjat jouluisen kangaspussin.


Ja yksi joulupuukin rakentui punaisista Juulia-karkeista.


-
Itse sain tosiaan paljon ihania lahjoja, näytän tässä ne jotka liittyvät käsitöihin; Ystävältäni sain laukun lehtiä ja lankaa, oikea käsityöläisen unelma paketti; Kiitos vielä Heleenalle :)


ja super yllätys oli että isäntäkin oli ostanut mulle lankaa..se alkaa oppia :D


Heleena oli laittanut tyttösellekin Ihanan paketin, Neuleharpun! Aivan mahtava keksintö! Tällä harpulla voi neuloa putkea; lankaa kiedotaan ympyrässä olevien tappien ympärille ja neulaa apuna käyttäen sitten nostellaan lankalenkkejä toisen yli ja näin muodostuu silmukoita..Tyttönen oppi tekniikan samantien ja teki jo pitkän pätkän putkea, tulleneeko säärystimet :)
 Kiitos vaan Heleenalle, sanoi tyttönen neuloessaan. Paketti oli ihana ja niin mieluinen , hienoa Heleena että tämän keksit, erityislapselle on tärkeää löytää mielekästä ja mieluista tekemistä  :)

Velipojan perheeltä sain erikoisen käsitypaketin; pari viikkoa ennen joulua sain veljeltäni puhelun että mitähän sulle keksis lahjaksi kun sä oot jo kaikkea käsillätekemistä kokeillut..sanoin että en varmasti ole kokeillut kaikkea, vielä on monta hommaa tekemättä :D
no, joulu kun tuli ja paketista paljastui tällainen pieni laukku, ihmettelin suuresti..

vielä enemmän ihmettelin kun avasin laukun!


Joo'o, nyt oli veli perheineen tosissaan keksinyt sellasen käsityön mitä en ole ennemmin kokeillut nimittäin Perhonsidonnan :D

Voi että me on naurettu, isäntäkin mietti jo että millanen kalastusblogi tästä vielä kehkeytyykään :D

13 kommenttia:

Heleena kirjoitti...

Paljon kauniita lahjoja olet ehtinyt jouluksi tehdä! Punatulkut ovat aivan ihania <3
Oikein kiva, että neuleharppu oli mieleinen ja innostaa Tyttöstä!
Sitten vain perhonsidontaa oppimaan.....

Malli kirjoitti...

Olette olleet kilttejä, molemminpäin! Hienoja lahjoja olet tehnytkin!
Sopiva lahja tyttösellekin!
Erityisen hauska perhonsidontalaukku; nyt vaan netistä oppia ja yllätät veljesi hienoilla perhoilla!
Kiitos ihanista korvatulkuista! Tiedän, miten vaikea on sahata vähän isompiakin lintuja!
Hyvää loppuvuotta!

Matleena kirjoitti...

Hienoja lahjoja olet antanut ja saanutkin. Tuo perhonsidontalaukku on kaikkein mainioin. Nyt jäädään vain odottamaan millaisia perhoja piakkoin esittelet ja mitä niillä kalastat! ;)

Sude kirjoitti...

Johan olet hienoja lahjoja tehnyt, upeita.

Seijasisko kirjoitti...

Mukavia lahjoja olet tehnyt ja saanutkin.
Kissa on mainio ja lusikkakorut sieviä. Sinä aina saat aikaseksi kokeilla uusia tekniikkoja.

intsu kirjoitti...

Oi,oi miten paljon joululahjoja olet toisille tehnyt! Ei ihme,että itsekin olet saanut paljon. Sä oletkin aina niin hirmu kiltti.

Neferi kirjoitti...

No, onpa sitä tosiaan oltu kilttinä :).

Kaikenlaista pitää kokeilla, jotta sitten tietää, mitä ei ainakaan kannata tehdä...

Tarja kirjoitti...

Aivan ihania olet kyllä tehnyt... ja saanut ja täytyy kyllä sanoa että tuo viimeinen veti leveeeen hymyn naamalle. Ihana !!

Anneli kirjoitti...

Upeita lahjoja kertakaikkiaan !
Olet sinä näppäräneuloja :)

Oikein hyvää alkavaa vuotta 2012 Sinulle ja perheellesi !

Omppumato kirjoitti...

Siis upeita lahjoja on siellä sekä annettu että saatu!

Oikein hyvää ja käsityörikasta uutta vuotta 2012!

Marjut kirjoitti...

Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle ja mahdolliselle kalastusblogille;)

KristiinaS kirjoitti...

Niin monta hienoa ja kivaa juttua tässä että en kehtaa kaikkia kehumaan ruveta,
Mutta Perholaukku on Paras! Ihan huippu, kyllä veljesi keksi. Olisko tuossa jotain vihjettä, että hän sitten ensi jouluksi odottaa sun tekemiä perhoja lahjaksi;)

Sipi kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne :)
Vielä en ole perhonsidontaa kokeillut mut netistä onneksi siihenkin ohjeita löytyy.. itse en siis kalasta ja mieskin vaan joskus virvelöi tai pilkki-kalastaa, eikä edes veljeni harrasta perhokalastusta, joten siksikin tämä lahja oli tosissaan aika erikoinen ;D