sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Ja taas syksy saapuu

Jotenkin kamalaa aatella että ihana, lämmin kesä kääntyy pian syksyyn, huomenna alkaa jo elokuu!
Helteiden lomassa on saatu uskomattoman kovia ukkosiakin, en muista koska olisivat olleet niin jyriseviä ja kovia kuin nyt ovat olleet. Meilläkin pääsi tekemään tuhojaan, hajotti tietokoneen, vaikka kaikki johdot oli kytketty ylijännitesuojattuun rasiaan, rasia itsessäänkin hajosi niin että kilinä vaan kuuluu sisältä sitä heiluteltaessa. Uusi kone on nyt käytössä ja sen opettelu se vie aina aikaa kun kaikki vanhan koneen tutut ohjelmat menivät hajonneen mukana ja kaikki pitää nyt löytää/ladata uudelleen, tuntuu ettei oikein mikään pelaa tai en sitten vaan osaa...tämä uusi kone kun sisältää uusimman windowsin käyttöliittymän ja selainkin on uusin ja kaikenlisäksi vielä englannin kielinen, tätä kun ei ole vielä edes suomennettu, joten opettelua tämä vaatii!
Kerronpa tämän tietokoneen tarinan;
Ukkonen hajotti siis koneen. Lehdestä sitten etsittiin korjaajaa ja sellainen asiallinen liike sieltä mainoksista löytyikin. Soitto sinne ja heti sai koneen viedä tutkittavaksi. Muutaman tunnin päästä jo liikkeestä soitettiin että kone on hajonnut täysin korjauskelvottomaksi, joka ainoa osa on rikki mutta hän yrittää vielä pelastaa ainakin kuvatiedot siitä talteen.
Ostimme uuden koneen samantien ja se mukanamme menimme korjaajan luo että josko hän ajaisi ne pelastetut kuvatiedostot uuteen koneeseen jne. Sovittiin että seuraavana päivänä saa koneen hakea. Puolenpäivän aikaan menimme korjaajan luo mutta siellä oli ovet lukossa vaikka ovessa oli lappu että liike on auki 10-18. Ajattelimme että on varmaan tullut jokin "korjaushälyytys muualle ja jäimme odottelemaan. Odottelimme puolisen tuntia ja sitten soitimme liikkeen antamaan kännykkänumeroon..puhelin kuului pärisevän liikkeen pöydällä..ihmettelimme että aika erikoinen korjaaja jos on unohtanut työpuhelimen liikkeeseen lähtiessänsä..odottelimme..kävimme ajelulla ja taas menimme odottelemaan...viimein taas koputettaessa, liikkeen ovi aukenikin..korjaaja tuli ovelle tukka pystyssä ja niin päissään kuin nyt päissään vaan voi olla! Olimme hämillämme että se on siis nukkunut siellä koko sen ajan kun me ollaan yritetty sisälle! Ja kävi siinä odotellessa monia muitakin asiakkaita ihmettelemässä miksei liike ole auki.
Menimme sisälle ja kysyimme konetta, onko valmis..korjaaja tuumas että on se, maksoimme ja katselin siinä samalla ympärilleni ja totesin että siellä oli "juhlittu jäljistä päätellen aika ankarasti, tupakin tumppeja oli vesilaseissa ja paikat muutenkin melkolailla sekaisin...lähdimme kotiin ja laitoimme koneen paikoilleen...ei löytynyt kuvia eikä muutoinkaan koneelle oltu tehty mitään. Vähän kiukutti, ei muuta kun kone taas kainaloon ja takaisin korjaajalle. Liikkeen ovet olivat jälleen lukossa, koputettaessa voimakkaasti korjaaja tuli avaamaan ja oli vähintäänkin yhtä kovassa humalassa kuin aiemminkin, se oli ollut taas nukkumassa! Menimme sisälle ja sanoimme ettet sitten ajanutkaan niitä kuvia koneelle..korjaaja tuijotti vain lasittunein silmin meitä ja levitteli käsiään..siis uskomaton! Sanottiin että tästä on jo maksettu joten ajat nyt ne kuvat koneelle niin juttu päättyy tähän. Mutisi jotain ja sanoi että tulkaa tunnin päästä niin kone on sitten valmis...menimme ja niinhän siinä kävi, tyyppi nukkui ja tuli taas unisena avaamaan oven, puki sitten päällensä ja sanoi että tulkaa vaikka tunnin päästä..voi jessus, sanoin että nyt riittää, tässä on nyt hypätty edestakaisin niin monta kertaa että nyt laitat ne kuvat sinne samantien! Levitteli vaan käsiään että tunnin päästä, parempaan ei pysty! Ei annettu periksi ja niinpä ne kuvat ajettiin koneelle siinä meidän valvoessa vieressä, eikä kuvien siirto kestänyt kuin 15 minuuttia..siinä siirron aikana liikkeeseen tuli naisasiakas, huikkasi ovelta Hei ja korjaaja pyörähti tuolillansa, katsoi mua ja sanoi että No Hei! Hoh hoijaa, pikkuisen oli pihalla, ei huomannut uutta tulijaa ja sanoi minulle aivan niinkuin ei oltais ennen nähtykkään! Tilanne oli suorastaan naurettava, ihan kaikin puolin..nainen sitten kertoi koneongelmansa ja lupasi tulla huomisin uudelleen..varmaan ihmetteli että mikä se tällainen korjaaja on kun on niin päissään ettei ole tolkkua ollenkaan :D No, meillä on nyt uusi kone, kuvat näkyvät kuvatiedostoissa ja siltäosin on kaikki nyt ok. Ei tarvi enää mennä tälle korjaajalle...vaikka olishan se tietty aika mielenkiintoista käydä katsomassa olisko sillä millanen morkkis päällä jos nyt menis :D
-
Muutama sytomyssy on taas valmiina.
-
Nämä on taas näitä punaisia ja keltaisia, Mandarin Petit- langoista virkattuja. Puolipylvästä ja kiinteääsilmukkaa sekaisin.
-