maanantai 7. helmikuuta 2011

Tunisialainen virkkaus

Lisätty kuva loppuun 8.2.klo 17.45

Ensin Kiitos Marille tästä tunnustuksesta :)

Torstaina oli Kaarakan neulekoulussa aiheena Koukutut lapaset. Menin mielenkiinnolla mukaan koska en ollut koskaan koukunnut muuta kuin tasona tehtäviä töitä ja ihmettelin että miten on mahdollista koukuta lapaset..no selvishän se, kyseessä ei ollutkaan ihan peruskoukkuaminen vaan tekniikkana olikin Tunisialainen virkkaus.



Normaali koukkuaminenhan tehdään (kuvassa ylhäällä olevalla) pitkällä puikolla jossa on yksi virkkuukoukku päässä ja sitä tehdään aina tasona, kun taas Tunisialainen koukku on lyhyt, tasapaksu puikko jossa on molemmissa päissä koukku (kuvassa alhaalla) ja tämä kaksikoukkuisuus mahdollistaa koukkuamisen pyörönä.



Ensin tuolla vasemman puoloisella koukulla kerätään/koukutaan työstä silmukat (vähän kerrallaan) yhdellä langalla ja oikeanpuoleisella koukulla virkataan ne kerätyt silmukat toisella langalla valmiiksi, molemmille koukuille on siis oma lankansa..näin tekee oikeakätinen..siis,tämä tosi helppo tekniikka mutta onpas sitä vaikea selittää :D
Googlettamalla tekniikka selvinnee kiinnostuneille huomattavasti paremmin.

Koukkuaminen oli nimensä veroisesti niin koukuttavaa puuhaa että viikonlopun aikana valmistui melkeen kolmet lapaset..melkeen koska nuo kirjavat on vielä peukaloa ja langanpäättelyjä vaille valmiit.



Langat näissä lapasissa:
Kuvassa oikealla; musta Smart + vaaleanharmaa Easy
vasemmalla alempana; vihreä 7-veljestä + harmaa Huopanen
keskeneräiset jämälankoja; Punakirjava Maija kaksinkertaisena + vaalean vihreä sekä valkoinen Fritidsgarn
Tunisialainen koukku kokoa 5

Tosi mukavaa tämä Tuniaialainen virkkaaminen, saa nopsasti tehtyä paksuja ja lämpimiä lapasia ja tokihan tällä tyylillä voi virkata vaikka pipoja, puseroita tai mitä saumatonta ikinä keksiikin :)
------------------
Lisäystä;
Valmiina nyt nämäkin kirjavat lapaset ja uudetkin taas jo koukulla :)


Tuolla kommenteissa on kyselty koukusta että mistä niitä saa, otin nyt kuvan paketista missä koukun ostin, hiukan salama häikäisi kuvaa mutta klikkaamalla sen saa näkymään isompana.
Kyseessä siis Vihreä pahvinen tausta jossa lukee DOUBLE ENDED TUNISIAN CROCHET HOOK , sivussa teksti Fun&Fast, Crocheting in the Round!
Sekä kolme kuvaa, joten jos tällainen pakkaus kaupassa sattuu silmään kannattaa ostaa. On tosissaan nopea ja hauska tekniikka, ihan kuten paketissakin lukee. Paketissa näkyy olevan vielä taiteltu paperi sisällä jossa ohjetta kuinka koukutaan mutta siitä en löytänyt suomen sanaa mutta tekniikkakuvat siinä on ihan hyvät :)