sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Taas jotain



Pitkästä aikaa valmistui yksi sytomyssykin.
Lankana Novitan Suvi 100% puuvilla,(kampanjalanka muutaman vuoden takaa)
Koko 58-60 koukku 4



Itselleni neuloin mustan ison baskerityyppisen päänlämmittimen ja paksu, lämmin pipo siitä tulikin koska lankana on Novitan RoseMohairLux (seassa paljon hopeakimalletta jota en kuvaan saanut näkyviin ) ja SandnesAlpakkaa



Pieni ystäväni harrastaa kilpatanssia ja hälle ompelin kassin jossa on mukava kuljettaa tanssikenkiä harjoituksiin ja kisoihin. Kassiin silitin kuvan jonka otin tytön viime kilpailusta. Huovutettu sydän kuvan reunassa on hakaneulalla varustettu rintakoru.



Tekaisinpa myös uuden ruusuvadinkin, edellinen vati oli meille ihan liian iso joten annoin sen pois ja tein itselleni pienemmän. Tähän vatiin meni 1,6 mm rautalankaa 7,5 metriä...



ja taivutin reunat nousemaan nopeammin ylös, jolloin pohjan osakin jäi pienemmäksi. Vadin halkaisija on 32 cm. Tämä on nyt hyvä :)



Eilinen päivä meni Tampereen messuilla. Mukava siellä oli kierrellä, väkeä vain oli välillä ihan ruuhkaksi asti, mutta eipä siellä silmiini osunut oikein mitään uutta tai erikoista joten ostoksetkin jäi melkolailla vähiin..ostin muutaman kerän lankaa ja muutoin lähinnä vain askartelukamaa.


Mukavin messuostokseni oli kaksi pussia metalliputken paloja. Näitä myi Charlotta.

Metalliputkista saa rakennettua kestävän himmelin, ovat ihan oljen vahvuisia ja himmelinrakennusta aatellen myös pätkittynä pieniksi paloiksi. Etsin netistä ohjetta olkitähteen ja yhden hyvän ohjeen sieltä löysinkin. Hetihän sitä piti kokeilla ja hieno tähti siitä syntyikin! (innostuin niin että tein näitä samantien kolme :D)


Tämä toinen kuva on otettuna hiukan yläviistoon.
Tähtieni halkaisija on uloimmasta sakarasta mitattuna 16 cm.


Kokoamiseen käytin rautalankaa joten tämä on nyt oikein monivuotinen kesto"olki"tähti :)

Hyvä ohje tähteen löytyy Risusydämeltä.