torstai 16. syyskuuta 2010

Betonityöt

Kaarakan syksyn taitopajat alkoivat; ensimmäinen oli nimeltään "Betonista pihaan ja puutarhaan. Oli tosi mielenkiintoista kokeilla mitä betonivalulla saa aikaan, tämä kun on niitä..sanoisinko harvinaisia, materiaaleja joihin ei ole koskaan aiemmin tullut tutustuttua, tällaisia töitä siellä tein..



Tästä neliskulmaisesta tein haudalle kynttiläalusen, saneerauslaastin avulla muurasin luonnonkiviä pintaan ja kynttiläosan ympärille laitoin lasikiviä.


Pirteämpi kynttilänalunen jää parvekkeelle. Tässä koristeena kaakelinpalasia ja lasikiviä.



Parvekkeemme lattia saa uuden puupinnan, joten sinne halusin tehdä "askeleet eli kaksi jalanpohjaa, olkoon vaikka toinen isännän ja toinen omani :)
Näissä olikin enempi työtä kun ei ollut mitään muottia valmiina, niinpä leikkasin pahvista liuskoja, muokkailin ja vääntelin niitä käsissäni niin kauan että sain ne näyttämään jalanpohjilta ja sitten vaan betonia sisälle ja kuivumaan..varpaiden teossa oli hankalin homma ja pienemmässä jalankuvassa sen huomaakin että pikkuvarvas on venähtänyt hiukan liian pitkäksi, muutoin nuo onnistuivat ihan yllättävän hyvin. Pintaan laitoin lasikiviä ja (tinasta?) tehtyjä meriaiheisia koristeita..pinnan siistin lopuksi vaaleanharmaalla saumalaastilla.



Näitä on nyt mukava parvekkeella katsella ja muistella mennyttä upean helteistä kesää :)