maanantai 21. kesäkuuta 2010

Festaritunnelmia

Niin ovat Puukko-ja käsityöfestarit tältä vuodelta ohi.
Väsymys on edelleen melkoinen, festareilla oltu tiiviisti kaksi päivää ja yöt menneet samaan aikaa kuunnellessa provinssista kantautuvaa jyskettä, joten nukkumiset on olleet vähän niin ja näin.. jos teksti ja kuvat alla ovat epäjohdonmukaista niin syytetään väsymystä, ei blokkaajaa ;D

Nyt siis paljon kuvia ja vähän tekstiäkin festarien tunnelmasta.



Yhteisprojektina neulomamme festariteltta oli todella hieno!


Tellulle kiitos suuresta työstä jonka teit kokoamalla kaikki palat yhteen :)


Me, Kangas-Aitan Käsityöklubilaiset, olimme Neulekahvilassa koko viikonlopun ja meillä oli siellä myös muutamia työnäytöksiä.

Rosee-tekniikkaa esittelee tässä Maila. Laura Jurkka ,käsityö-ihminen hänkin, oli neulekahvilassa meidän kanssamme koko festarien ajan, virkkasi pieniä sieviä koreja ja juonsi kaikki siellä olleet esitykset.
(Harmittavan pimeä kuva, ainut minkä ehdin tästä tilanteesta nappaamaan)



Frivolitee eli käpypitsiä esitteli Maire.



Kaksipuolinen koukkuaminen oli Annikin aiheena. Annikin esitelmässä oli mukana hänen tekemiään upeita "koukuttuja" asuja.
(koukuttuja ei liene oikea sana tähän mutta ei nyt tule millän mieleen miten se oikein kuuluu sanoa :o)


Käsityöklubilaisten oma osasto oli hieno..myynti vain oli harmillisen heikkoa, kuten oli kai kaikilla muillakin kojuilla näillä festareilla..


Neulekahvilan tunnelmallinen nurkkaus.

Neulekahvilassa oli molempina päivinä ohjelmassa myös leikkimielinen kilpailu;

Lauantaina sai muutama mies kokeilla virkkaamista, "Kuka saa 5 minuutissa virkattua pisimmän ketjusilmukka-ketjun" Siinä sitä koukkua pyöritettiin ja lankaa yritettiin kiertää koukun ympäri, tekipä joku pelkkiä solmujakin mutta voittajalla tuntui olevan homma hanskassa ja ketjusilmukoita syntyikin melkoinen pätkä :)

(kuvassa voittaja keskellä)

-

Sunnuntain leikkimielinen kisa oli kaksin-neulonta. Molemmilla kilpailijoilla oli puikko ja vuorotellen molemmat neuloivat mutta niin ettei saanut koskea kaverin puikkoon, neulominen vaati siis todellista yhteistyötä..
ja voittajat ovat tässä!

Moda-lehden tekoon tutustuttiin Kauhava-salissa.
Modan päätoimittaja Kati Ekko muuten puhui koko ajan Puukko-ja Puikkofestareista, oliko sitten kenen keksintö, en varmaksi tiedä mutta minusta se oli oikein osuva nimi :D

Heleenan työnäytös, puikkovirkkaus alkaa..


Laura kehuu Heleenan kierrätystaitoja, Heleena kun on tehnyt vanhasta harjanvarresta vartahan (=puikko) puikkovirkkaustaan varten :)


Heleenan esitykseen kuului myös monen moista puikkovirkattua juttua, oli huivia, kännykkäpussia, kassia... tässä esillä Heleenan upea puikkovirkattu laukku.


Malli tässä virkkailee neulekahvilassa peitonpaloja...


ja Marjukka taas on virkannut valtavan määrän hienoja kukkia ja vihanneksia.
Marjukan kukkien ja hihannesten ohjeita löytyy pdf-tiedostona Kangas-Aitan sivulta.



Festarien ainoan (lahja-) ostokseni tein täällä, ihania lasikoruja myi T:mi Jari Virta.



Virkkajapoika Mikko oli neulekahvilamme ihastuttava ilopilleri!
Mikolla valmistui monta hienoa myssyä kahden päivän aikana :)

Voihan villahousut-oli vanhojen villahousujen näyttely.
Voittajahousut ovat kuvassa oikealla; HärmänHäjyt.


Oman työnäytökseni aiheena oli Tuftaus..Laura kysyi että ääntääkö neula tuftatessa että tuf tuf vai mistä moinen nimi..

tässä sitten kuunnellaan..no, ei sano tuf tuf vaan paremminkin klik klik :)
Tässä sitten selitetään liimauksen tärkeyttä työn lopussa..


ja kokeillaan kuivuneen liimapinnan kumimaisuutta..



lopuksi kurkistellaan työn oikealle puolelle, mitä viikonlopun aikana on oikein saatu aikaan..
Kovasti ensin jännitin tuota esityksen pitämistä mikrofoniin, mutta Laura osasi heittää hauskoja sutkauksia juttujen väliin niin että jännitys haihtui ja juttu luisti kuin ei mikkiä olis tilanteessa enää ollutkaan!
Heleenalle Kiitos kuvien otosta tuftatessani :)

Tuftaus kiinnosti väkeä kovasti, välillä ihan tungokseen saakka. Katsojia, kyselijöitä ja tuftauksen kokeilijoita oli paljon, niin naisia kuin miehiäkin. Paljon tuli "blogituttujakin" juttelemaan ja kokeilemaan tuftausta, oli oikein mukava vaihtaa muutama sana teidän kaikkien kanssa :)

Tässä on tuftauksen opettelu vuorossa Mikaela

ja tässä viikonlopun aikaansaannos, tuftaustyö tuli ihan pikkuista vaille valmiiksi :)


Sunnuntain iltapäivällä oli vielä Veeti Kallion keikka, jota mekin siirryimme Neulekahvilasta Kauhava-saliin kuuntelemaan. Komea äänisen miehen kuuntelu oli mukava lopetus viikonlopun festarikiireelle :)

Neulekahvilassa oli koko viikonlopun leppoisa, rento tunnelma ja se sai monilta ihmisiltä kiitosta. Juuri tällaista toimintaa ihmiset toivovat, paljon työnäytöksiä ja mahdollisuutta päästä myös itse kokeilemaan näytöksen jälkeen kyseistä työtapaa, sillä itse kokeilemallahan sitä ihminen aina parhaiten oppii.
Paljon kertyi mukavia muistoja tältäkin viikonlopulta, kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet festarit :)
(ihan kaikilta en varmaan muistanut lupaa kuvien julkaisuun kysyä joten ilmoitathan jos et halua kuvaasi näytettävän niin poistan sen hetimmiten)