keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Paperia monissa muodoissa

Kaarakan kirjansidonta-kurssilla tein isännälle valokuva-albumin, johon hän voi kerätä omia harrastekuviaan :)
(onnistuin jälleen ottamaan hieman kallistuneita kuvia, todellisuudessa albumi on sekä ylä- että alaosastaan ihan yhtä leveä ja suorareunainen :D)



Sivuja ompelin tähän albumiin 54 kpl. Sivut kartonkia. Kanteen kohokuvioin pahvinpalojen avulla epäsäännöllisiä kolmioita.



Täällä kotosalla sidoin sitten itselleni paksun keittokirjan.
Ihana kuva jälleen..siis kannet on mustaa "öljykangasta joten siihen ei likakaan tartu, päälle laitoin kangaskuvan velhosta patansa ääressä, sillä vaatiihan se ruoanlaitto ja leipominenkin välillä melkoista taikojen tekemistä ;D
Tekstiosa Suolaista ja Makeaa on upotettuna kanteen leikattuun aukkoon vaikka eihän sekään tästä kuvasta näy, musta väri on todella haastava kuvattava!



Keittokirjan keskiosan erotin erivärisellä paperilla, siis ensin on suolaista eli ruokaohjeita ja makeaa osio on varattu leivontaohjeille. Kirja onnistui hyvin, tykkään :)



Sennareissa tein vielä lampunvarjostimen verkosta ja paperimassasta samalla tekniikalla kuin aiemmin esitellyn sydämenkin.
(ensin väännellään verkko oikeaan muotoonsa ja sitten kastetaan paperimassaan ja annetaan kuivua, kastetaan muutaman päivän päästä uudestaan ja annetaan taas kuivua..tätä jatketaan niin kauan kunnes ollaan tyytyväisiä :)
Lampun verkko on pienireikäistä ja erittäin jäykkää.
Lampusta kuva kotona keittiön jakkaralla...



ja valmiina valon kanssa tänään iltapäivällä kuvattuna uudessa kodissaan :)


Lamppu sopi hyvin tunnelmavalaisimeksi vaalean kauniiseen ja selkeään kotiin :)
Varjostimen korkeus on 50 cm.
(Paulan sivulla on parempikin kuva kyseisestä lampusta)
-
-
Ps. Ilkka- ja Pohjalainen-lehtien viikonvaihteen Muru-liitteessä on asiaa Sytomyssyistä!
Juttumme löytyy nyt tekstiversiona Mallin lykyistä , käykäähän lukemassa :)