torstai 22. lokakuuta 2009

messusukat ja muutakin

Jälleen yksi Baktus, nyt Kauhavan Kangas-Aitan Sukkis langasta, 50 g



Kaarakan neulekoulussa tehtiin, tai siis aloitettiin, Kukkatossujen teko ja kotona ne sitten valmistuivat.
Lankana Sisu neljässä eri värissä. Vähensin raitoja alkuperäisestä 38 koon tossusta vaan, ovat pienennyksestä huolimatta itselleni liian suuret, eivät pysy kävellessä jalassa, muutoin tossu on tosi nätti malliltaan.
Muistiin itsellekin, että jos vielä enempi pienentää pitää muistaa vähentää myös korkeudesta noita silmukoita, niin tulee sopusuhtaisempi :)



Messusukat ovat myös viimein valmiit. Lankana Tapion-kaupasta messuilla saatu Regia Hand-dye Effect-lanka (Kiitos Tapiolle) Ihana sukkalanka, värit liukuu kauniisti ja tätä lankaa löytyy monissa, monissa upeissa väreissä.
Omiin sukkiini meni lankaa 53 g eli tuosta 100 g.n kerästä tulisi vielä toiset sukat, vähän lyhyemmällä varrella vaan :)
Nämä sukat tein yhdellä pyöröpuikolla, molemmat siis samaan aikaan, toinen sukka valmistui kerän ulkopuolen toinen kerän sisäpuolen langasta. Pyöröllä kutoessa sukat tulevat täysin samanlaisiksi vaan paljon nopeampaa minä kudon sukat ihan perinteisellä viiden puikon systeemillä ;)
Pyöröt oli ohuet no. 2 , joten tuloskin on tiivis ja napakka :)



Tänään mulla oli siivouspäivä. Ne päivät on yleensä tylsiä vaan tänään oli poikkeus.
Parvekkeella käydessäni huomasin nimittäin että mua tarkkaillaan..katsoin pihapuuhun päin ja siinä istui oksalla noin viiden metrin päässä minusta iso Viirupöllö, siinä se tuijotteli mua ja kallisteli päätänsä! Hain kameran ja koetin kuvata tuijottavaa lintua, olihan se komea näky!



Lintukirjan mukaan Viirupöllö on n. 60 cm ja painaa 700-900 g Elinympäristö on vanha havu- tai sekametsä hakkuiden liepeillä..
Tämä Viirupöllö on halunnut kai muuttaa kaupunkiin koska meidän kerrostalon lähistöllä ei ole havumetsää enempää kuin hakkuualuettakaan :)




Mahtavan näköinen iso lintu. Täällä se on ollut "meillä koko päivän, aamulla tuli seitsemän jälkeen ja vielä tuossa 19 korvilla se puussa kökötti. Liekkö satunnaisesti eksynyt vai vieläköhän sitä nähdään :)

13 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Hauska tarkkailija. :) Nätit nuo kukkasukat, muutkin neuleet toki kivoja. :)

Matleena kirjoitti...

Kauniita neuleita! Nuo kukkasukat on aika veikeätkin! Mutta upea kokemus seurata viirupöllöä noin läheltä! Ja koko päivän vielä!

Heleena kirjoitti...

Ompas ihmeellinen pöllö, noin näkyvällä paikalla kököttää ja liikenne on vilkasta! Kukkasukat ovat ihanat noissa väreissä. Messusukat on tosi "Effect" ja hieno väri.

malli45 kirjoitti...

Hienoja sukkia! Tein Viljan sukkiin 24 s kakkosen puikoilla ja vähemmän kerroksia. en saanut vielä kasaan, kun ne Otsonin omat on vaiheessa...
Hauskaa siivousseuraa sulla!

Marjut kirjoitti...

Ai, miten hienot tossut ja sukkalangassa värit menevät tosi kauniisti.

Upea pöllö; kerro sitten palaako takaisin.

vekki kirjoitti...

Ihana lintu! Mutta kivoja on nuo työsikin, erityisesti tykkään tossuista. Tosi pirteät.

Äipän touhut kirjoitti...

Kivannäköisiä sukkia olet tehnyt ja muutenkin olet ollut ahkera.

Anonyymi kirjoitti...

Hienot tossut ja mistäköhän löytyisi mahdollinen ohje, sukatkin ovat kauniit. On sulla ollut varsinainen tarkkailija villakoirien metsästyksessä mukana, niitäköhän odotti makupaloikseen ;)) Terv. LeaP

Sipi kirjoitti...

Kiitos :)
Pöllöä ei olen enää näkynyt, huomasi kai itsekin olevansa lajillensa hyvin epätyypillisessä paikassa :D
Ihana oli nähdä tuollainen komea iso lintu ihan livenä ja niin lähellä! Se oli hauska kun se kuvan ottaessani ja salaman välähtäessä aina kallisteli päätänsä, tuijotteli mua tarkasti ja ihmetteli kirkasta valoa..myöhemmin tuli mieleeni että sehän olisi hyvinkin voinut siinä vaiheessa "hyökätä, mutta onneksi se tyytyi vain ihmettelemään :)

Kukkatossut on pakettina ostettu(sis. ohjeen ja langat)
Myyvät niitä ainakin messuilla ja varmaan myös jos Kaarakkaan/Rustoopuoriin soittaa ja haluaa kyseisen tossupaketin ostaa. Yhdessä paketissa on neljä kerää lankaa ja siitä tulee kaikkiaan neljät tossut kun värejä vaihtelee keskenään :)

Omppumato kirjoitti...

Ihanat kukkatossut!
Hienoja kuvia pöllöstä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, onko sinulla antaa kukkatossujen ohjetta. Ostin sellaiset paikallisesta käsityömyymälästä. Ne ovat itselleni pienet ja haluaisin neuloa sellaiset. Ohjetta ei vain löydy mistään...

Sipi kirjoitti...

Hei anonyymi :)
Harmi kyllä ei ole, mutta jos kysäiset ohjetta tuolta Kaarakasta niin varmasti löytyy, tässä tietoja;
Kaarakan Taitokeskus/Seinäjoki
puh. 06-4205822, 06-4205823,
Elise ja Ulla 0400-663525
Kristiina 044-5454370
Mukavaa Joulun aikaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon kiitoksia:) Kysäisen sieltä ensi viikolla.
Mukavaa joulun aikaa myös sinulle!