lauantai 15. elokuuta 2009

Kesäretkellä

Kauhavan Kangas-Aitan Käsityöklubin kesäretki suuntautui tänä vuonna Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin eli Vaasaan :)
Matkalle meitä lähti 18 klubilaista, Kangas-Aitan edessä kokoonnuttiin ja siitä nousimme Kangas-Aitan meille sponsoroimaan pikkubussiin ja suuntasimme kohti Vaasaa.
.
Ensin tutustuimme Käsityön talo Loftet iin, jossa meillä oli opas kertomassa talon historiaa ja näyttämässä paikkoja.
Loftetin yhteydessä oli myös ruokaravintola ja saimme nauttia lounaamme hienossa Konsulinnan kahvihuoneessa. Oi niitä tapetteja ja kattomaalauksia, kertakaikkiaan upeat tilat!
Tellu-Tellervo ja minä nautimme ruokamme konsulinnan posliinikaapin edessä, tunnelma oli kuin menneeltä vuosisadalta-ihana :)



Vatsat täysinä suuntasimme retkemme kohti sitä kaikkein odotetuinta retkikohdettamme eli Strömsö ä =)





Oppaana meillä oli tv.stä tuttu"Strömsöm Elisabeth :)



Kiireettömästi hän esitteli meille Strömsöä sekä sisältä ja että ulkoa. Kertoi kuvauksista, ideoista, niiden suunnittelusta ja toteutuksista, omista kuvauskokemuksistaan ja tulevista ohjelma aiheista... oli onni että saimme hänet oppaaksemme, niin monipuolisesti hän osasi ohjeman teosta meille kertoa-päästipä hän meidät kurkistamaan henkilökunnan maskeeraushuoneeseenkin, meiltä ei tainnut siis mitään jäädä näkemättä :)









Leeltä oli juuri loppunut kuvaukset ja hänellä oli aikaa meillekin. Hän selitti meille työstään, mistä ideat kumpuaa ja kuinka hän niitä toteuttaa..paljastipa hän meille jo vähän tulevienkin ohjelmien aiheita ja tekemisiään :)
Muutama kuva Leen töistä..






Kaikissa kuvauksissa käytettävissä huoneissa oli valtavasti piuhoja ja valoja ja kuvausvehkeitä ja kaikkea sellaista mitä me ei kotisohvaltamme nähdä..


ja yhdestä huoneesta sitten löytyikin valtaisa "tv-pöytä... ja mies jolla tuntui olevan kaikki piuhat käsissään :D
.
vielä muutamia otoksia ulkoa..









Strömsö oli (piuhoineen kaikkineen) juuri niin ihana paikka kuin se ohjelmaa tv.stä katsoessa näyttäkin :)
-

Seuraavaksi suuntasimme Pohjanmaan museoon.
Minä en ole mielestäni ikinä ollut mikään "museoihminen mutta nyt kyllä mieli muuttui! Vaasan museo oli todella näkemisen arvoinen. Kaikki oli laitettu niin hienosti esille, mieleen tulee nyt vaikka yksi verstas joka oli sen näköinen kuin sieltä olisi juuri puuseppä poistunut töidensä keskeltä tauolle; lastuja lattialla, työkalut jätettynä keskeneräisen työn ääreen..tai nuoren naisen huone joka oli ihan asutun näköinen nukkekoteineen kaikkineen..siellä oli esillä naisen historiaa, monelta eri aikakaudelta, hienoja valkoisia morsiuspukuja-yksi mustakin jostain 1800 luvulta..yksi ihastuttava lehmäkin siellä oli (vai olisko ollut vasikka) siellä se seisoi yhdessä huoneessa emäntänsä kanssa ja ammui, siellä tuli oikein kaiuttimista siis äänikin :D ja oli kai siellä muutama kanakin..hyvin eläväisen oloinen näyttely ja ihan hirmuisesti siellä olis ollut vieläkin nähtävää kun aikaa olis vaan ollut enemmän..täytynee poiketa toistekin :)
Museossa en nähnyt missään kieltoa valokuvauksesta ja siksi muutaman sielläkin otin, vaan on jotenkin sellainen olo että saakohan museoista otettuja kuvia näyttää?! Parempi kun en niitä näkösälle laita, mutta kannattaa oikeesti käydä paikan päällä kun sattuu näille nurkille ;)
-
Museon jälkeen matkamme päättyi Vaasan Plantageniin, jossa oli paljon nähtävää sielläkin; kauniita sisä- ja ulko kukkia, puita ja pensaita, ruukkuja, puutarhakoristeita ym.ym.
Itselleni ostin Plantagenista pari kukkaa, Nukkumatin ja parvekkeen pöydälle tällaisen hauskan ja kauniin mehikasvi asetelman :)
-
Päivä oli aivan mahtava, ilma oli ihana ja seurakin parasta mahdollista joten voiko sitä retkipäivältään enempää toivoa...no, muutaman tunnin olisin päivälle suonut enempi mittaa sillä aikahan menee aina liian nopeaan silloin kun on mukavaa =)
Kiitokset Kauhavan Kangas-Aitalle matkamme sponsoroinnista, Kiitos klubiemännälle matkan järjestelyistä ja Kiitokset kaikille ihanille matkaseuralaisillekin; meillä kun oli niin tosi onnistunut retkipäivä =)
---
Retkestä saattaa löytyä juttua myös ainakin näistä blogeista;