torstai 2. huhtikuuta 2009

Laukkukurssilla

Niinpä niin, mulla on Taas uus laukku :D



Kaarakassa oli Laukkukurssi, materiaaleina pellava- ja huopakangas. Minä valitsin pellavan, sekä päälli- että sisäkankaaksi.
Ensin laukkukangas värjättiin, halusin omastani vaalean harmaan..no ei tullut vaalean harmaata ei, vaan tuli tumma harmaa ja aika läikikäskin sellainen ;)



Kokeilin laukkuuni ensimmäistä kertaa tehdä ns. vapaa tikkausta, eli ompelukoneessa valitaan parsinjalka, laitetaan pistonpituudeksi 0 ja poistetaan kokonaan syöttö eli kangasta pitää itse liikuttaa neulan alla aina siihen suuntaan mihin haluaa tikkauksen menevän ..olihan se vaikeaa! Summittain tikkailin laukkuun jotain köynnöksen tapaista ja sitten kun sen homman olis viho viimein oppinut niin laukku olikin jo valmis :D

En laittanut erillistä vuorikangasta laukkuun, koska sille tuli jo muutoinkin vahvuutta, kahden pellavakankaan välissä kun on vanukerroskin, että tikkaukset tulisivat siten paremmin esille. Yhden pienen taskun ompelin laukun toiseen päätyyn ja kiinnittimenä laukussa on magneettilukko.

(tähän kuvaan tuli jostainsyystä kummallisia aaltoviivoja)


Samalla kankaiden värjäys kerralla värjäsin myös yhden lankavyyhdin, siinä väritys sentään onnistui just niin kuin toivoinkin :)