maanantai 13. lokakuuta 2008

viikonlopun huovutukset

Kuvien huovuttamisesta kyselin ja Risulintu neuvoi, että tarkkareunaisia kuvia saa esihuovuttamalla. Viikonloppuna minä heti kokeilin tuota neuvoa :)
Huovutin siis kaksi samanlaista "tilkkua. Ylin kuva eli 1.een esihuovutin tuon punatulkun, siistin hiukan linnun reunoja saksillakin, että lintu on varmasti tarkkarajainen ja lopuksi huovutin sen kiinni. Toisen eli 2. lintuun asettelin huovat suoraan pohjahuopaan ja huovutin kiinni.



Ja kuten kuvasta näkyy, numero 1. on valmiina edelleen sama selkeärajainen lintu, kun taas 2.ssa linnun silmä on suurentunut ja koko muoto on huovutuksen edetessä muuttunut ankkamaisempaan suuntaan eli hiukan litistynyt ja vartalo on muuttunut pitkulaisemmaksi.
Jos siis haluaa selkeärajaisen hyvän kuvan niin se todellakin kannattaa tehdä esihuovuttamalla!

Mutta, mutta, vaikka nuo kuvat huovutuksen edetessä muuttuvatkin, niin minusta tuo asettelemalla tekeminen on niiin paljon mielenkiintoisempaa ja vähempi töistäkin ! että meinaan jatkaa tällä "maalaavalla linjalla edelleen :)

Villoilla maalailemalla tein sitten itselleni laukun. Asettelin vihreää villaa ensin pitkäksi levyksi, kostutin levyn litteäksi saippuavedellä ja asettelin kukkasen villan toiseen reunapuoliskoon. Kukkaan laitoin kolmeä eri punaista villaa, kostuttelin ja varovasti hieroin kuvaa paikoilleen. Kun kukka oli pikkuisen huopunut kiinni, käänsin villalevyn toisen puolen takaosaan kiinni. Laitoin muovia väliin kiinnihuopumista estämään ja aloin hieromaan laukun sivusaumaa kiinni..siinä sitä olikin kokolailla hommaa! Aina kun sain saumankohdan vähän kiinni niin toisesta reunasta villa jo irvisteli..hermot siinä meinas mennä..ehkäpä on mun työskentely tavoissa vielä pikkuisen oppimista ;) Lopulta se kumminkin onnistui ja rullaamalla kuplamuovin avulla sain laukun viimein oikeaan muotoonsa ja tällainen siitä tuli.



Takaosaa en sen kummemmin kuvioinut.


Laukku on sisäpuoleltaan vielä hiukan kostea ja siksi se on kuvattuna näin vain saunan lauteilla hienosti :)
Laukusta puuttuu vielä myös hihna..mutta kun meni niin voimat tuohon laukuntekoon, ettei nyt just kyllä jaksa eikä pysty, on se sen verran raskasta hommaa tuo huovuttaminen..mutta sen hihnanhan voi tehdä myöhemminkin ja ommella sitten muutamalla pistolla laukkuun kiinni. Laukusta tuli muutoin aika hyvä, väristä tykkään ja kukkanenkin näyttää edelleen kukalta vaikkakin vähän paksuvartiselta sellaiselta :)