torstai 9. lokakuuta 2008

Huovutushaasteen Taulu

Tartuin innokkaasti Risulinnun antamaan huovutus haasteeseen ja kokeilin ekaa kertaa märkä huovuttaa jonkinmoista kuvaa... Ei se homma tuntunut ollenkaan vaikeelta, mutta kylläpä se villa levisikin paljon siinä huovutuksen edetessä-Ensimmäisen kokeilun tuloksena on melkoisen myrskyn kourissa oleva värikäs puu :D



Toisena päivänä sitten aattelin ottaa opikseni ja tein Oikein tarkasti huovutettavan kuvan, pikkuisia villansäikeitä kerrallaan kuvaan, vähän kuin maalaten.. Melkolailla kauan siihen meni,mutta aika hyvin se onnistui, mutta, mutta huovuttaessa taas ne kaikki pikkutarkat osat sitten vaan katosi sinne jonnekkin.. Meikäläisen huovutus kokeilu kun eteni sellaisella tavanomaisella MuTu-tuntumalla eli että kyllä sitä ihminen tekemällä oppii :)

Huovutushaasteen Taulu esittää; Hirvi syksyisellä suolla =)

Liekkö tuo kaveria vailla, vai noita taivaan värikkäitä tuliako se ulvoo.



Taulun reunat mulla jäi ihan kamalan kuppuralle ja röpelöisiksi-lopussa yritin niitä jo kaulimellakin painella ja pyöritellä sileämmiksi-ei onnistu- kuinkahan ne näkemäni hienot ryijyt on aina niin sileäreunaisia-leikataanko ne tasaisiksi lopussa ?
Minä nyt kokeilin peittää ne epätarkkuudet kehyksillä..



mutta ehkä ne pitäis maalata tummemmaksi, vois sopia paremmin...
Taulun koko on noin 32*32 cm

Tuo hirvi muuten näytti heti isännän mielestä porolta ja minustakin nyt ehkä enempi peuralta :D

Märkähuovuttaminen oli kyllä niin mukavaa, että sitä pitää harrastaa toistekin :)