tiistai 22. huhtikuuta 2008

vihreää

Sain juuri valmiiksi vessanmaton ja siitä tulikin niin muhkea, että pitää oikein varoa, ettei kompastu noihin reunoihin :)



Reunat on vielä pikkuisen muhkuraiset kun en jaksanut niitä millään kiskoa jokapuolelta yhtä leveälle, maton virkkaus kun oli jo itsessään melkoisen rankkaa hommaa käsille, mutta eiköpä se siitä vessan lattialle päästyään käytössä sitten tasoitu :)
"Lankana on Kauhavan Kangas-Aitan ontelokude ja 8 koukulla sen virkkasin. Halkaisija matolla on 90 cm ja kudetta mattoon upposi kaksi kiloa.
-------------
Paperimassaan kun jo aiemmin ihastuin, niin pitihän sitä ihan pikkuisen sieltä Kaarakasta kotiinkin ostaa :)
Kokeilin tehdä tuosta massasta pikkuista menninkäistä-mutta eipä ollut massa ollenkaan niin helppoa käsitellä enää näin pienessä työssä,, kovanoloiset paperin "säikeet tulivat paikoin todella pahoin esille ja vaikeuttivat muovailua. Sormet ja varpaat olivat ne hankalimmat kohdat, eikä ne onnistuneet ollenkaan niin kuin olin ajatellut :( ..ja kuivuessaan varvasosa oli vielä kipristynyt niin, ettei poikanen enää omin voimin pysynytkään pystyssä, vaan jouduin liimaamaan palan pahvia jalkapohjiin, -alkuperäisenä ajatuksena kun oli, että se seisoisi elämän puun juurella mutta...



nytpäs se onkin kiivennyt puuhun, joten


enää ei pieni kippuravarpaisuus haittaakkaan :)
---------------------------
Tikkuajien kanssa me ostettiin kimpassa viime syksynä tuo paljon blogeissakin palstatilaa saanut Pieni lankakauppa-kirja. Yhteis ostoksen pointti oli, että kukin saa lukea kirjan vuorollaan läpi ja lopuksi kirja sitten arvotaan osallistuneiden kesken-arvonta suoritettiinkin viime keskiviikon tapaamisessamme, jossa minä en sattumoisin ollutkaan paikalla, mutta kuinkas ollakkaan, minä sainkin sitten illalla tekstiviestin, että olen nyt kirjan virallinen omistaja! =)


Tänään tuo kirja kotiutui minulle ja aion pikimmiten lukea sen uudelleen! Oikein mukava yllätys oli myös se, että aika moni Tikkuajista oli kirjoittanut ajatuksiaan paperille kirjan luettuaan-nyt tuo paperi säilyy muistona kirjani välissä ja muistuttaa minua aina niin mukavista yhteisistä neulehetkistämme-Kiitos- minä lupaan pitää kirjaa kuin aarretta konsanaan =)