perjantai 25. huhtikuuta 2008

hyvällä tuulella

Västäräkit kävelevät pyrstö keikkuen pihamaalla, aurinko on paistanut taas koko päivän ja ensimmäiset maksalaikutkin on ilmestyneet naamaan, joten se on nyt kesä tosissaan tulossa :D

Jämäblogiin valmistui multa vielä yksi laukku ja taas paloista ja samalla tyylilläkin kuin edellinen, nyt on vaan kyseessä puuvillalankojen jämät ja olkalaukku versio .



Pienien palojen tekeminen alkas jo jonkin verran tympimään, joten oikaisin vähän ja tein laukun toiselle puolelle vain yhden ison neliön :)
Puuvillalankoja kului 150 g ja olkahihnan, joka kiertää koko laukun ympäri, palmikoin kaksinkertaisena Ontelokuteesta. Nuo vihreät pätkät jäi tuosta maton tekeleestä ja punainen aiemmin tehdystä käsityökorista, joten mulle ne on siis jämiä nuo ontelokuteetkin, eli kaikkiaan painoa tuli 209 grammaa. Laukun suuosaan pujotin ontelokuteesta nyörin, että laukun saa vedettyä sillä kiinni.
Tässä laukut vielä vierekkäin, hyvin ovat samankokoiset vaikka puuvillalangoilla tehdessä neliöitä piti tehdä kuusi kappaletta enemmän mitä nallelangasta tuohon edelliseen-niin ne käyttäytyy erilailla nuo langat :)
Yhtään en osaa sanoa kumpi noista on kivempi, mutta
Hyvällä tuulella ollessa valmistuu näköjään melkoisen värikkäitä laukkuja :D
MUOKS: Ohjeeni näihin laukkuihin löytyy nyt Jämä-Ullasta .

tiistai 22. huhtikuuta 2008

vihreää

Sain juuri valmiiksi vessanmaton ja siitä tulikin niin muhkea, että pitää oikein varoa, ettei kompastu noihin reunoihin :)



Reunat on vielä pikkuisen muhkuraiset kun en jaksanut niitä millään kiskoa jokapuolelta yhtä leveälle, maton virkkaus kun oli jo itsessään melkoisen rankkaa hommaa käsille, mutta eiköpä se siitä vessan lattialle päästyään käytössä sitten tasoitu :)
"Lankana on Kauhavan Kangas-Aitan ontelokude ja 8 koukulla sen virkkasin. Halkaisija matolla on 90 cm ja kudetta mattoon upposi kaksi kiloa.
-------------
Paperimassaan kun jo aiemmin ihastuin, niin pitihän sitä ihan pikkuisen sieltä Kaarakasta kotiinkin ostaa :)
Kokeilin tehdä tuosta massasta pikkuista menninkäistä-mutta eipä ollut massa ollenkaan niin helppoa käsitellä enää näin pienessä työssä,, kovanoloiset paperin "säikeet tulivat paikoin todella pahoin esille ja vaikeuttivat muovailua. Sormet ja varpaat olivat ne hankalimmat kohdat, eikä ne onnistuneet ollenkaan niin kuin olin ajatellut :( ..ja kuivuessaan varvasosa oli vielä kipristynyt niin, ettei poikanen enää omin voimin pysynytkään pystyssä, vaan jouduin liimaamaan palan pahvia jalkapohjiin, -alkuperäisenä ajatuksena kun oli, että se seisoisi elämän puun juurella mutta...



nytpäs se onkin kiivennyt puuhun, joten


enää ei pieni kippuravarpaisuus haittaakkaan :)
---------------------------
Tikkuajien kanssa me ostettiin kimpassa viime syksynä tuo paljon blogeissakin palstatilaa saanut Pieni lankakauppa-kirja. Yhteis ostoksen pointti oli, että kukin saa lukea kirjan vuorollaan läpi ja lopuksi kirja sitten arvotaan osallistuneiden kesken-arvonta suoritettiinkin viime keskiviikon tapaamisessamme, jossa minä en sattumoisin ollutkaan paikalla, mutta kuinkas ollakkaan, minä sainkin sitten illalla tekstiviestin, että olen nyt kirjan virallinen omistaja! =)


Tänään tuo kirja kotiutui minulle ja aion pikimmiten lukea sen uudelleen! Oikein mukava yllätys oli myös se, että aika moni Tikkuajista oli kirjoittanut ajatuksiaan paperille kirjan luettuaan-nyt tuo paperi säilyy muistona kirjani välissä ja muistuttaa minua aina niin mukavista yhteisistä neulehetkistämme-Kiitos- minä lupaan pitää kirjaa kuin aarretta konsanaan =)

perjantai 18. huhtikuuta 2008

väriterapiaa

Jämälanka-projekti etenee.
Kudoin langan lopuista neliön muotoisia paloja, liitin ne yhteen



ja melkoinen laukku niistä neliöistä syntyikin..






.. kudottuihin neliöihin ompelin kiinni vielä pieniä neliön muotoisia nappejakin. Napeista osa on sinertäviä ja osa punertavia.



Laukun toinen puoli näyttää tältä.



Laukussa on molemmin puolin neljä vähän isompaa palaa ja 14 pienempää eli kaikkiaan on 36 neliön muotoista palaa. Noita neliö-nappejakin löytyy 28, joten kylläpä nyt on laukussa neliöitä :D

Lankana Nallen jämät, puikot 2,5 ja punnita en muistanut kuin kerran kun palat olivat valmistuneet ja silloin painoa oli 115 g . Sen jälkeen virkkasin kaksinkertaisella langalla laukun suuosaan muutaman kerroksen kiinteitä silmukoita ja sitten edestakaisin niin pitkälle, että neulos ylettyi kokonaan sankojen ympärille, ompelin kiinni ja laitoin laukkuun vielä puuvillakankaasta vuorin.


Yleensä mun tulee tehtyä melkolailla hillitympiä laukkuja, mutta tästä laukusta ei kyllä nyt ainakaan hillittömyyttä puutu..tästä tuli semmonen hyvän-tuulen-kassi, kun väkisinkin alkaa hymyilyttämään kun tätä värien sekamelskaa katsoo :D
------------------
Noista sangoista vielä muutama sananen;
Hitaus-blogin Solveig luopui noista puisista laukun kahvoistaan eli lahjoitti ne mulle neuletapaamisessamme: Kiitos vielä Solveigille :)
Sangat olivat hiukan kulahtaneet ja pieniä palojakin niistä oli lohkeillut, joten korjailin niitä hiukan; pyöristin kulmia ja käden sijaa ja hinkkasin hiekkapaperilla niitä niin kauan, että olivat viimein ihan uuden veroiset.
Kuvassa yllä ennen ja alhaalla jälkeen uurastuksen..

Ja kun tuli tehtyä niin kirjava laukku päätin maalata sangat samaa kirjavuutta ja palojen muotoa seuraten.


Värejä yritin maalata samoja kuin laukussakin ja melko hienothan niistä lopulta tuli..Sopisivat todella hyvin ihan yksväriseen laukkuun, mutta ovatpa nyt ainakin toistaiseksi mukana tässä mun värikylläisessä laukussani :)
MUOKS: Ohje tähän laukkuuni löytyy nyt Jämä-Ullasta .

Unicef-nukke

Unicefille taas yksi Anna ja Toivo-nukke.

25. Iida

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

parit huivit

Jämälankoja on taas viikonlopun aikana kulutettu ja valmistunut on kaksikin nopeatekoista huivia.
7-Veljestä raitalanka, 1oikein takakautta ja 1nurin-neuloksella, isoilla 6.n puikoilla n.metrin pituinen huivi. Virkkasin lenkin, jossa on pieni kukkanen, niin huivin saa nätisti pysymään kaulassa ilman sitomisia...no,sitomiseenhan tuo huivi olis ihan liian lyhytkin.



Huivi on tosi joustava ja ilmava johtuen tuosta neuloksesta ja isoista puikoistakin, mutta sen saakin sitten kätevästi kietaistua vaikka päänkin suojaksi jos tarve vaatii :)
Langankulutus: 76 g



Toinen huivi on virkattu Keskiäkäisen tunnustuksia-blogin Pelagia-huivi -ohjeella.

Ketjusilmukoita tuli tehtyä melkoinen määrä tv.tä katsellessa, enkä huivin pituutta siinä vaiheessa ajatellut muuta kuin, että pitkä sen olla pitää ja päästelin vaan menemään.. ja kun hoksasin, kuinka hirmu pitkä siitä tulikaan tehtyä (melkein 400s enkä viitsinyt purkaan), niin tein sitten vastaavasti hiukan kapeamman, että voi kietoa kaulan ympäri vaikka useampaankin kertaan..mikä on tietysti ainakin tällaselle lyhyelle ihmiselle pakkokin jos meinaa tuo kaulassa kompuroimatta kulkea :D


Lankana on 7-veljestä raitaa ja 7-veljestä ruskeaa sekaisin, koukku 4, huivilla pituutta 2,2 m ja langankulutus 128grammaa.
Huivi oli tosi hauska ja nopea virkata, Kiitokset ohjeesta Tealle :)

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

jotain ihan muuta

Vähän erilaisia käsitöitä välillä..Kaarakan taitopajalla meillä oli nyt aiheena plastinen massa.
Aiemmin olen muovaillut jonkin verran savesta, mutta tämä paperimassa oli mulle ihan uusi tuttavuus ja sitä olikin mukava ja helppo muovailla.
...ja minähän muovailin tietysti lehmän :D



Ensin tehtiin "teokselle pohja verkosta ja liisteröitiin sen päälle paperisuikaleita, kuivumisen jälkeen sai alkaa laittamaan massaa ja muovailemaan, taas kuivuminen ja lopuksi maalaus.



Mustavalkoinen, pitkäkaulainen lehmä jolla on muutamia nuottejakin vartalossaan merkkinä musiikista, sillä lehmän sisälle on piilotettuna soittorasia.
Hännän alla on naru, jota vetämällä musiikkia kuuluu niin pitkään kunnes naru on taas kelautunut takaisin lehmän sisälle.



Kovasti iloinen tuli tästä mun musiikkilehmästä, joten laitoin sille muutaman hampaankin näkyviin :)


Lehmällä on korkeutta 18 cm ja pituutta 20 cm.

Ja kun tuo massailu oli niin mukavaa, niin innostuin tekemään vielä toisenkin työn.
Tein vihreän "maahisen seisomaan tuon Elämän puuni rinnalle.
Elämänpuu on meillä olohuoneessa ikkunan alla ja siihen viereen on menossa tämä ukkelikin, mutta siitä kohtaa en onnistu saamaan minkäänlaista kuvaa kun ikkunasta heijastaa vastavalo jne... joten puu ja ukkokin on taas kuvattuna vaan keittiön jakkaran päällä..


Myös tämän tekeleen sisällä on verkko, ja se olisi kyllä saanut olla hiukan kapeammalla..nyt se "näyttää siltä kuin sillä olis takki täynnä taikoja"-kuten eräs Kaarakan työntekijöistä sanoi :)



Toiseen kainaloon tein massasta kirjan ja muutaman pienen napinkin takkiin.



Silmäpusseineen ja ryppyineen tämä lienee todella vanha ja viisas mies :)


Korkeutta tälle ukkelille tuli 31 cm.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Kesäpipo ja laukku



Jämälangan kulutus on nyt aloitettu.
Virkkasin 3 koukulla kesäisen pipon ja olkalaukun Novitan keltaisesta,valkoisesta ja vihreästä, Jasmin langasta (60% puuvillaa 40% akryylia),



Minusta se on ihan kamalaa lankaa ja se piti heti ensimmäisenä saada varastosta loppumaan..lanka on niin löysäkierteistä, että koukku eksyi jatkuvasti väärään paikkaan.
Laukun pohjan virkkasin paksuksi eli kaikki kolmelankaa yhdessä, sitten vain summittain kaikkia värejä niin pitkälle kuin piisasivat.



Pipo vielä sivusta, värin vaihtumisen kohdalla jätin langanpäät pitkälle ja virkkasin ne lopuksi ketjusilmukoilla ja pistin rusetille tuohon hatun päälle, ne näkyy noina kohoumina tässä sivukuvassa, kukan sisällä on kiiltävä keltainen helmi.


Setti menee 8-vuotiaalle, joten mallipää oli tähän hiukan liian iso :)
Langankulutus peräti 124 g